Helsingin Kirjamessut 26.–29.10.2023

Helsingin Kirjamessut ovat täällä taas, joten seuraavat neljä päivää ovat kirjallisuudentäyteiset. Mikäpä siinä, mainio piristysruiske lokakuun lopulle ja mukavaa vaihtelua työnteon lomaan. Luvassa on jälleen ajankohtaisia keskusteluja ja kiinnostavia kirjailijahaastatteluja. Tämän vuoden teema "Kirjan vallassa, kirjan vallasta" on uteliaisuutta herättävä. Itseänikin on usein mietityttänyt kysymys: Kuka päättää, kenen tarinoita kerrotaan? Kenties keskustelut tuovat vastauksia myös siihen.

Olen todella iloinen, että Helsingin Kirjamessut tarjoavat tänä vuonnakin osan ohjelmastaan myös verkossa. Samalla harmittaa kuitenkin se, ettei Turussa ole "herätty" verkon hyödyntämiseen vieläkään, vaikka Suomessa järjestettävät kirjamessut aikoinaan täältä alkoivatkin. Kaikilla kirjojen ystävillä kun ei syystä tai toisesta ole välttämättä mahdollisuutta tulla kirjojen ja ihmisten keskelle. 

Itse aion seurata verkon ohjelmatarjontaa loppuviikon aikana niin paljon kuin suinkin pystyn. Ja onneksi tallenteet ovat katsottavissa vielä myöhemminkin, mutta onhan livestriimauksessa ihan oma tunnelmansa kuitenkin. Voi tuntea olevansa menossa mukana, vaikka ei fyysisesti paikalla toki olekaan. 

Vielä en osaa sanoa, tulenko tällä kertaa kirjoittamaan reaaliaikaisia messujuttuja, vai näkyykö kirjamessujen anti lähinnä vain tulevissa kirjavalinnoissani ja siten myös tulevissa blogipostauksissa. Varmaa on ainakin se, että luettavien kirjojen pino tulee kasvamaan entisestään näidenkin kirjamessujen ansiosta. 

Ensimmäisen messupäivän puheenaihe
ja nostot lukulistalle

Kenen ääntä kuulet, hänen tarinaansa kerrot

Keiden äänet kuuluvat suomalaisessa kirjallisuudessa? Tätä kiinnostavaa kysymystä pohdittiin tänään Senaatintori-lavalla Ville Blåfieldin johdolla. Meillä Suomessakin kirjallisuuden olisi tärkeää moniäänistyä entisestään. Erilaisten identiteettien representaatiot kirjallisuudessa voivat lisätä tietoa ja ymmärrystä marginalisoiduista ihmisistä ja heidän kokemuksistaan. Muun muassa mustat ja ruskeat sekä sukupuoli- ja / tai seksuaalivähemmistöön kuuluvat ja maahanmuuttajataustaiset henkilöt ovat kirjoissa ja kirjailijoina nykyään aiempaa paremmin edustettuina. Hyvä niin. Minäkuvan ja itsetunnon rakentumisen kannalta on tärkeää, että kaikenlaiset yksilöt voisivat löytää ”itseään” myös kirjoissa esiintyvistä (pää)henkilöistä. Tällaiset samaistumiskohteet voivat tarjota lukijoille myös arvokasta vertaistukea. Sitä kaipaavat niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.  Ajatus ja tunne siitä, ettei olekaan se joukon ainut "kummajainen", on usein varsin voimaannuttava. Ei siis ole todellakaan yhdentekevää, keiden tarinoita kotimaisessa kirjallisuudessa kerrotaan. Jos kaikkien ääntä ei kirjallisuudessa kuulla, heitä ei välttämättä myöskään yhteiskunnassamme nähdä. Kysymys on siis viime kädessä siitä, kenen näkökulmia pidetään kertomisen arvoisina.

Tähän liittyen jäinkin miettimään, miten hyvin kirjoissa kuuluvat tänä päivänä eri tavoin vammaisten ihmisten äänet. Vahvana tuntumana itselläni on, että vammaisidentiteettiä halutaan kirjallisuudessa tuoda esille ennen kaikkea sankari- ja selviytymistarinoiden muodossa. Niissä vamma tulee yksilön elämään useimmiten jonkin traagisen tapahtuman, kuten onnettomuuden tai sairastumisen, seurauksena. Mutta, missä ovat tarinat henkilöistä, jotka ovat eläneet jonkin vamman kanssa koko ikänsä?  Jos tällaisia tarinoita ylipäätään on julkaistu, valtaosa niistä on kuitenkin vammaisten lasten vanhempien kirjoittamia. Nekin ovat toki tärkeitä, mutta tällöin vamman omaavien yksilöiden oma ääni ei välttämättä kuulu parhaalla mahdollisella tavalla. Olen henkilökohtaisestikin törmännyt näkemykseen, jonka mukaan vammaisuutta käsittelevä kirjallisuus olisi vain todella pienen piirin juttu, eikä se ainakaan ns. suurta yleisöä kiinnosta. Näin ollen sitä ei olla juurikaan valmiita myöskään julkaisemaan. Aika lyhytnäköistä ajattelua, sillä me vammaisethan olemme itse asiassa maailman mittakaavassakin kaikkein suurin – ja ikävä kyllä myös syrjityin – vähemmistö. 

Haluan uskoa siihen, että kirjoilla voidaan avata yhteiskunnallista keskustelua ja osallistua siihen. Kaikilla kirjailijoilla on itse asiassa valtaa vaikuttaa lukijoiden ajatteluun. Vaikka asenteet muuttuvatkin tunnetusti varsin hitaasti, lukukokemus voi joskus olla se ensimmäinen ja ratkaiseva askel ennakkoluulojen murtamiseen tiellä. On varsin todennäköistä, että sen seurauksena myös erilaisten ihmisten ulossulkeminen vähenisi. Kirjallisuuden kautta voidaan tuoda esille sitä, kuinka meissä kaikenlaisissa ihmisissä on loppujen lopuksi paljon enemmän keskinäistä samanlaisuutta kuin äkkiseltään tulemme edes ajatelleeksi. Siksikin on tärkeää pyrkiä siihen, että kaikenlaiset äänet tulevat entistä paremmin aidosti kuuluviin suomalaisessa kirjallisuudessa myös tulevaisuudessa. Jokainen ääni on yhtä ainutlaatuinen kuin kantajansakin. Ja ansaitsee siksi tulla kuulluksi. 

Torstain kirjanostot lukulistalle:

Johanna Frondelius: Feminismiä ihan kaikille (Minerva, 2023)
Petteri Järvinen: Tekoäly ja minä – Ihmisenä tekoälyn aikakaudella (Tammi, 2023)
Mari Koppinen: Meiju – En tyydy vähempään (Tammi, 2023)
Minna Lindgren: Sävelsinkö (Teos, 2023)
Inka Nousiainen: Häpeäkirja (Gummerus, 2023)
Elina Välimäki: Kiusatut – Kertomuksia koulusta (Into, 2023)
Hanna-Leena Ylinen: Tarha - Paljastuskertomus varhaiskasvatuksesta (Kulttuurivihkot, 2023)

Toisen messupäivän anti jäi odotettua "laihemmaksi"

Perjantai kuluikin oletettua tiiviimme erilaisten työ- ja muiden hoidettavien asioiden parissa, joten keskustelujen seuraaminen jäi taustalle. Sen verran kiinnitin huomiota niihin, että niissä toistuivat tuon tuostakin ainakin sanat politiikka, valta ja sota. Tämän tekstin otsikolla viittaan siis ennen kaikkea omaan panokseeni ohjelman seuraamisen suhteen, en niinkään keskustelujen laatuun.  Vähän harmillista silti, mutta onneksi tallenteiden pariin voi palata myöhemminkin. 

Oli jälleen mukava huomata, että joitakin messuilla esitellyistä teoksista olen jo lukenutkin tai parhaillaan lukemassa. Ensin mainituista olkoon esimerkkinä vaikkapa Satu Rämön mainio Hildur-sarja ja jälkimmäisestä Antti Heikkisen kirjoittama Eila Roineen elämäkerta, jossa luettavaa riittää varsin mukavasti.

Vaikka en perjantailta kirjoitettavaa nyt enempää keksikään, luettavien kirjojen pino kasvoi luonnollisesti taas. Ja oivalsin jotakin aika hienoa, ainakin omasta mielestäni. Mutta vielä ei ole oikea hetki kertoa siitä sen enempää...

Perjantain kirjanostot lukulistalle: 

Heini Junkkaala: Pirkko Saisio – Sopimaton (WSOY, 2023)

Mauri Kunnas: Tassulan lasten iltasatukirja (Otava, 2023)

Esa Saarinen: Kyse on sinusta (WSOY)

Petri Tamminen: Urheilijaelämäkerta (Otava, 2023)

Lauantain ja sunnuntain kirjanostot lukulistalle:

Paolo Giordano: Tasmania (Aula & Co, 2023)

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa (Otava, 2023)

Juha Hurme: Kenen Kalevala? (SKS, 2023)

Sara Al Husaini: Huono tyttö (LIKE, 2023)

Aino Frilander: Los Angeles -esseet (Kosmos, 2023)

Kiitos tästä vuodesta. Toivottavasti Helsingin Kirjamessut jatkavat ohjelman tarjoamista meille kirjojen ja kirjallisuuskeskustelujen ystäville myös verkossa ensi vuonnakin.