Turkka Hautala: Salo

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 320 s. 



Olin pitänyt kaupunkia aluksi kauniina. Olimme kaikki pitäneet. Saapuessamme oli kesä. Me olimme ensimmäisiä pakolaisperheitä täällä. Pakon ravintola oli pitkään kaupungin ainoa kebab-paikka. Kebab oli silloin 90-luvun alussa suurta herkkua: valtavaa, mehevänä tirisevää lihatankoa katseltiin tiskin toiselta puolelta kuin ihmettä. Mä ja Aram seisoimme ylpeänä sen vieressä ja nappasimme silloin tällöin pari siivua suomalaislasten kateellisten katseiden alla. Olimme kuin etuoikeutettuja itämaisia prinssejä.

Tänä yönä puhun hänelle. Tänä yönä hän nousee portaita ja meikä avaa oven juuri kun hän on pudottamassa lehteä ja sanon ensin että ”moi, mä voin ottaa ton Hesarin näin käteen kun se on sunnuntaisin niin paksu ja toi postiluukku niin pieni.”

Otan parhaimman ilmeeni, sen jota olen harjoitellut, suu on vakava mutta silmät nauraa ja otsa on rypyssä kuin Luke Perryllä , ja sanon että sä vaikutat oikein mukavalta ja oot aivan järjettömän kaunis ja mä olen katsellut sua joka ikinen yö tosta ovisilmästä ja antaisin mitä tahansa jos elämässäni olisi helvetti edes yks sunlainen ihminen joka voisi tehdä tän kaiken jonkun arvoiseksi ja jonka takia viitsis lähteä ulos, mennä kahvilaan istumaan niin kuin ihmiset tekee ja tuntea olonsa hyväksi ja normaaliksi.

Kellon tullessa puoli avasin luukun. Se oli minun kurkistusluukkuni maailmaan. Luukusta näki kaupungin, yhden sadoista ja tuhansista, mutta juuri tämän. Oikealla puolella oli nappikauppa, vasemmalla poikkikatu. Edessä oli pääkatu ja sen taakse kun katsoi, näki joen. Tai ei sitä oikeasti nähnyt, mutta tiesi sen kyllä siellä kiemurtelevan, rantapuiden välissä uomassaan. Vesi virtasi siinä ja se oli joen ikuinen tarkoitus. Se asia oli juuri niin yksinkertainen ja siinä oli jotakin lohdullista.

Kommentit