Martina Haag: Radan väärällä puolella
Kustantaja: Schildt
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 214 s.
Elämäni on muuttunut viime aikoina jotenkin sekavaksi. Miksi makaan havunneulasten, mustikanvarpujen ja kahden kivikovan kävyn päällä epämukavassa asennossa ja vakoilen omaa perhettäni kiikareiden kanssa? Miksi aina kun avaan television sen saman ajankohtaistoimittajan punakanvaaleat kasvot ilmestyvät ruutuun? Mitä tapahtui minun laajalle tuntemukselleni musiikista ja bändeistä? Enhän edes tiedä kuka niistä bändin tyypeistä oikeasti on se Kent."
Tapaamme taas Bellan, jotka elämän sotkuja seurasimme pari vuotta sitten Ihana ja todella rakastettu (ja töissäkin menee superhyvin) -kirjassa. On kulunut jo seitsemän vuotta siitä, kun Bella sai potkut Dramaten-teatterista. Nyt hän on naimisissa menestyvän tv-tähden Matten kanssa, ja heillä on kaksi poikaa. Itse hän työskentelee TV4:n respassa ja miettii, että tähänkö hänen elämänsä ja unelmansa ovat johtaneet. Eikö hän saisikaan mitään enempää? Matte luulee, että Bella on lähtenyt lomamatkalle, jonka hän huomaavaisesti tälle osti. Bella luulee, että Matte on kesälomalla poikien kanssa maalla. Käykin ilmi, että kummallakin heistä on aivan toisenlaiset suunnitelmat.
Oma arvioni: **