José Saramago: Elefantin matka

 

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 236 s. 

Elefantin matka on tosipohjainen ja samalla sadunomainen kertomus Salomo-elefantin ja sen hoitajan Subhron matkasta Lissabonista Wieniin. Portugalin, silloisen mahtavan siirtomaavallan kuningas Juhana III oli 1500-luvun puolivälissä tuottanut Intiasta elefantin Lissaboniin. Vuonna 1551 hän keksii antaa sen kihlajaislahjaksi vaimonsa serkulle, Itävallan arkkiherttua Maksimilianille. Ja siitä alkaa Salomon ja Subhron vaellus halki Portugalin ja Espanjan, yli Ligurianmeren, poikki Lombardian, yli lumisten Alppien ja pitkin Inniä ja Tonavaa.

Kuninkaallista lahjaa on saatettava asiaankuuluvan juhlallisesti: alkutaipaleella mukana on portugalilainen ratsuväenosasto, loppumatkasta itävaltalaiset kyrassieerit välkkyvine rintapanssareineen. Ja elefantti saa tietenkin osakseen huomiota kaikkialla missä se kulkee, enimmäkseen ihmetystä, ihastusta ja auttamisen halua, mutta joskus myös taikauskoista pelkoa.

Tarinan keskushahmo on elefantin hoitaja Subhro. Hän on kuin prisma, jonka läpi kaikki näkyy: toisaalta elefantin tuntemukset ja kokemukset, toisaalta tämä mukamas sivistynyt Eurooppa jonka omituisuudet hän ulkopuolisena näkee muita selvemmin. Subhron kautta Saramago saa tilaisuuden tehdä herkullista pilaa katolisesta kirkosta, kuninkaallisten oikuista ja politiikan kiemuroista.

Oma arvioni: ***