Tammi, 2005
|
Maana Santanen on saanut valmiiksi geeniteknologiaa
käsittelevän väitöskirjansa ja viettää lokoisia kesäpäiviä sateisessa
Helsingissä. Työuupumuksen takia sairauslomalle passitettu huippututkija
keskittyy hoitamaan ystävänsä koiranpentua ja etsimään miesseuraa internetin
deittipalstoilta. Kun tutkijakollega Rauli Renberg löydetään surmattuna
Vanhankaupunginlahdelta, Maana ajautuu tahtomattaan keskelle murhatutkimuksia.
Kilpailu apurahoista ja paikoista tutkimusprojekteissa on kovaa, mutta silti murhalle on vaikea löytää motiivia. Samaan aikaan Maana ja hänen espanjalainen kollegansa Antonio Bustamente saavat rahakkaan tarjouksen: kansainvälinen yritys haluaa ostaa option heidän muuntogeenisiä papuja käsittelevään tutkimukseensa. Salaperäinen oferta tulee kuin taivaan lahjana taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevalle Maanalle. Hän joutuu kuitenkin eettisen ongelman eteen: Voiko hän ottaa vastaan rahoja, jotka kuuluvat tutkimusryhmälle?
Syvyyden avaimet on Tuula Mai Salmelan toinen dekkari. Innostuneen vastaanoton saanut esikoisromaani Katajanokka kello kaksitoista ilmestyi 2004.
Oma arvioni: Akateemiseen ympäristöön sijoittuvaa jännitystä.