Katja Alm: Keijuleikki

Nordbooks, 2011

”Nainen näki unta. Hän oli valtavan pallon sisällä. Pallon ohut muovipinta oli kuvioitu pienillä, sinisävyisillä ympyröillä. Tuon pallon sisällä oli muitakin ihmisiä, tuntemattomia, kasvottomia. He kaikki koskettelivat pallon pintaa ja yrittivät painaa sormensa läpi ympyröistä. Hän näki sumeasti muovin läpi ulkopuolisen maailman, joka näytti kesäiseltä ja vihreältä, vapaasti rehottavalta pihalta. Pallon sisällä oli läkähdyttävän kuuma olla, ja ilma tuntui loppuvan. Kiihtyvällä vauhdilla hän paineli sinisiä ympyröitä samalla kun pallo pyöri koko ajan ympäri, ja uudet kuviot olivat aina sormien alla. Hän tiesi, että ainoa keino päästä pallon sisältä pois olisi löytää se yksi ja ainoa oikea ympyrä, jota painamalla sormi menisi läpi, ja tie tuohon ulkopuolella olevaan vihreään vapauteen aukenisi. Hän tajusi myös, että sitä oikeaa sinistä ympyrää olisi mahdotonta löytää, koska niitä ympyröitä oli varmaankin miljardeja, ja pallo tuntui koko ajan pyörivän nopeammin ja nopeammin. Hänen oli jo vaikea hengittää, ja hän toivoi kuolevansa, se ainakin olisi vapautus. Sitten hän tajusi, että eihän hän voi enää kuolla. Hän oli jo kuollut. Hän oli nyt helvetissä, ja tätä tukahduttavaa oloa ja oikean ympyrän etsimistä jatkuisi ikuisesti.”

Mimosa Kopra, lapsena ja vähän myös aikuisenakin kaltoin kohdeltu nuori nainen, asuu pääkaupunkiseudulla ja on tukityöllistettynä kaupungin yhteispalvelupisteessä. Hän rakastuu komeaan poliisikonstaapeliin aivan silmittömästi ja on valmis auttamaan tätä eräässä murhatutkimuksessa. Hän innostuu salapoliisityöstään kuitenkin vähän liikaa, ja kun vielä toinenkin surmatyö sattuu, ovat ainekset todelliseen murhenäytelmään valmiit.

Keijuleikki on kylmä tarina siitä, miten elämä voi muuttua nopeasti, ja kuinka irvokas lopputulos sitten voikaan olla.

Oma arvioni: Dekkari, josta en erityisemmin tykännyt. Minulla oli jopa pieniä vaikeuksia jaksaa lukea kirja loppuun asti - sellaista sattuu todella harvoin.