Petri Tamminen: Piiloutujan maa

Otava, 2002

Hermoparantoloita ei ole enää, mutta piiloja on. Jokainen on joskus vaivihkaa poistunut alakerran hälystä ja noussut portaita taivaaseen, vinttipiilon hiljaisuuteen. Olo on kevyt kuin heinäkuisessa hautaustoimistossa, jossa urakoitsija syö juustoleipää ja arkkujen kylkeen paistaa aurinko.

Kaikki haluavat joskus piiloon, kuka maailman pahuutta, kuka naapurinsa hyvyyttä, kuka perhettään, kuka itseään. Onneksi hyviä piiloja on kaikkialla – piiloutua voi vaikka lääninhallitukseen tai Somerolle. Petri Tammisen kirjan luettuasi myös sinä katsot ympäristöäsi uusin silmin. Sillä viisas katselee piiloja kaiken aikaa, hädän hetkellä on jo myöhäistä.

Oma arvioni: Omaäänistä kerrontaa ja tarkkanäköistä ihmiskuvausta - jälleen kerran.