Timo Parvela & Kari Väänänen: Taivaan tulet
Mäntykustannus, 2008
|
Konstaapeli Rauni Väänäsen paluumuutto Kemijärvelle ja sopeutuminen kotiseudulleen ei ole aivan mutkatonta. Vuodet etelässä ovat vieroittaneet hänet niin pohjoisen murteesta kuin tavoistakin. Pettymykset ihmissuhteissa seuraavat matkassa vaikka etelän keinovalot vaihtuvat taivaan tuliin. Raunin suhde vanhaan isäänkään ei ole aivan kunnossa.
Taivaan tulet -romaanin tapahtumat ovat yhtä monivivahteisia kuin taivaalla tanssivat revontulet. Siinä on pohjoista karheutta ja lumoavuutta. Tarinassa leiskuvat vahvat tunteet ja huumori, isot ilot ja suuret surut. Siinä on vapaudenkaipuuta ja onnenetsintää. Ja ennen kaikkea - siinä on rakkautta!
Romaani perustuu keväällä 2007 televisiossa suurta suosiota saavuttaneen 12-osaisen Taivaan tulet-draamasarjan tapahtumiin. Timo Parvelan ja Kari Väänäsen TV-käsikirjoituksen pohjalta romaanin on toimittanut Miisa Lindén.
Oma arvioni: Olipa mielenkiintoista lukea pitkästä aikaa kirjaa, jonka henkilöt ja tapahtumat ovat "tuttuja" jo ennestään. Pidin tv-sarjasta kovasti - eikä kirjakaan tuottanut pettymystä. Värikkäät henkilöt ja pohjoisen lumo tulivat lähelle lukijaa.