Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Taivaslaulu
Gummerus, 2013




Kertomus kohtuullisista miehistä ja naisista

Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, he näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.

9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti.

Pauliina Rauhalan esikoisteos on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat nykykirjallisuuden valtavirrasta. Taivaslaululla on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella.

Oma arvioni: Kaunis ja koskettava kertomus, jonka runollinen kieli nostaa vahvan tarinan toiselle tasolle. Rauhalan esikoisteos on erilainen ja erinomainen lukuelämys.