Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos
Otava, 2010
|
Terävän humoristinen romaani iskee siekailematta uuvahtaneen avioliiton kipupisteisiin.
Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä. Mutta Matin ei tee mieli. Koskaan. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleece-housuissa. Hartiahieronta on hänestä parasta läheisyyttä. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu suoraan ja yhä suorempaan toimintaan – turhaan. ”Kulta, nyt ei ole hyvä hetki.” Lauhkeasti ja nöyryyttävästi Matti torjuu puolisonsa lähestymiset. Missä vaiheessa hehku lopahti, ja he alkoivat puhua toisilleen kuin potilaat: ”Mites sun niskat?”
Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei välttämättä olisi halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.
Oma arvioni: Härkönen kirjoittaa jälleen suorasukaiseen tyyliinsä, mutta mukana on tälläkin kertaa myös iskevää huumoria. Tämä viihdyttävä, vakava-aiheinen romaani on kaunistelematon kuvaus eräästä avioliitosta – tarina, jonka uskon toimivan myös valkokankaalla. Pariskunnan keskinäinen dialogi on mielestäni varsin osuvaa, vaikka toinen osapuoli ei kovin keskustelevaa sorttia olekaan.