Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta

Minerva Crime, 2013



Kidnappausdraama, jossa kollega saa surmansa, suistaa toimittaja Konrad Jonssonin raiteiltaan. Hän ei kykene hoitamaan enää sen paremmin ihmissuhteitaan kuin työtäänkään. Vähäiset säästöt, joiden varassa hän joutuu elämään, on pian syöty.

Konradin elämä on saavuttamassa pohjakosketuksen, kun hänen adoptiovanhempansa Herman ja Signe murhataan. Hänen on vastoin tahtoaan palattava takaisin lapsuutensa ja nuoruutensa maisemiin Skooneen. Tomelillan pikkukaupungissa Konrad alkaa miettiä elämäänsä ja sitä, mitä tapahtui hänen Agnes-äidilleen. Yhteisössään hyljeksitty puolalaissyntyinen Agnes katosi jälkiä jättämättä ennen kuin Konrad ehti kouluikään. Konrad sijoitettiin perheeseen, jossa äidistä ei saanut puhua sanaakaan.

Nyt Konrad saa järkytyksekseen huomata, että häntä itseään epäillään adoptiovanhempiensa murhasta. Kun sitten kaksi albanialaisnuorukaista yhdistetään tapaukseen löyhin perustein, hän on aluksi helpottunut. Mutta kaikki ei täsmää. Miksi nämä olisivat tappaneet syvästi uskonnollisen, aran pariskunnan. Ilmapiiri kylässä muuttuu yhä rasistisemmaksi, ja Konrad saa todeta, että tapahtumien jäljet johtavat kauas menneisyyteen – aina Agnesin katoamiseen saakka. 

Oma arvioni: Menneisyyden hinta on todentuntuinen kuvaus pikkukaupungin elämästä – ja siitä todellisuudesta, että kaikki tuntevat toisensa. Vai tuntevatko sittenkään? Tarinan edetessä pääepäillyt murhasta vaihtelevat, joten kirjailija onnistuu ylläpitämään jännitystä aivan viimeisille sivuille asti. Lukija saa kokea todellisen ahaa-elämyksen. 

P.S. Sivuja tämä dekkari tarjosi 332.