Päivi Storgård: Keinulaudalla

Schildts & Söderströms, 2013

Aaron ei kestä heikkoutta,
hetteiköllä kulkemista, 

muuttuvia suunnitelmia.

Ymmärrän, että hän pelkää.

Minä pelkään.

Hän sanoo usein; 

olet kaunis, kun hymyilet.

Olen ollut pitkään ruma.

Outi on nelikymppinen nainen, jolla menee hyvin. Tietenkin menee: hänellähän on kiinnostava ura televisiossa, huomaavainen ja lahjakas aviomies Aaron, ja heille syntyy vielä kaksi ihanaa lastakin. Joskus masentaa, lasten syntymän jälkeen etenkin. Sitten taas menee hyvin. Lujaa, ehkä liiankin lujaa – mutta sellaistahan elämä vain on. Välillä menee paremmin ja välillä huonommin. Kaikki se kuuluu asiaan. Vai kuuluuko?

Jokin alkaa purkautua Outissa. Hän ei enää pääse masennuksesta ylös. Hän ei osaa enää pysäyttää itseään silloin, kun vauhti karkaa käsistä.

Oma arvioni: Rehellisen uskottava ja riipaisevan koskettava kuvaus mielen sairastumisesta. Kirjailijan omakohtaiset kokemukset heijastuvat tarinaan selvästi, vaikka kysymyksessä onkin romaani. Vaikka kirjassa käsitelläänkin mielen sairastumista ja siihen liittyviä pelkoja ja jatkuvaa epävarmuutta, kerronta ei ole kuitenkaan epätoivoista. Teoksen pääsanoma lienee se, että avun tarvitseminen ja pyytäminen ei ole häpeällistä. Eihän kukaan meistä pärjäisi elämässä ilman toisia ihmisiä. Meillä on paitsi lupa – niin myös velvollisuus – välittää toinen toisistamme.