Matti Kangaskoski: Sydänmarssi

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 261 s.

Tuomo Manan vaimo on kuollut. Murhattu, väittää Tuomo, vaikka poliisi eikä kukaan muukaan sitä usko. Hatara vihje – renessanssirunoilijan sonetti - ja Tuomon oma vakaumus pakottavat hänet etsimään vaimonsa murhaajan itse. Alkaa takaa-ajo, joka vie hänet Avignoniin, Firenzeen, Roomaan, ja yhä uudet johtolangat sysivät häntä kuumeisesti eteenpäin.



Nyt Tuomo kertoo oman tarinansa sanelukoneelle Pariisilaisessa kuppilassa ja lähettää sen poliisille Helsinkiin. Nauhoja litteroimassa ja kommentoimassa on komisario Malinen, jonka persoona ja tutkimusmetodit herättävät nekin kysymyksiä. On hyvin vaikea päättää, mitä uskoa. 

Matti Kangaskosken ensimmäinen romaani Sydänmarssi on teos, johon pääsee helposti sisään – ulospääsy onkin sitten toinen juttu. 


Oma arvioni: Itselleni Kangaskosken teos oli jännitysromaani ja jännitysromaanin parodia, johon en oikein kunnolla päässyt sisällekään. Osasyynä oli varmasti se, että jouduin lukemaan romaania todella pienissä pätkissä. Mutta yhdestä seikasta teos jäi taatusti mieleeni pitkäksi aikaa, nimittäin pilkun liian säästeliäästä käytöstä. Olen ollut aina sitä mieltä, että pilkullakin on väliä – ja tämän teoksen pilkuttomassa sanavirrassa kulkeminen vain vahvisti näkemystäni entisestään.