Kari Hotakainen: Ihmisen osa
![]() |
Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 276 s. |
7
|
000 eurolla saa paljon: Salme Malmikunnas avautuu ja kertoo kaiken niin
kuin hän sen haluaa muistaa. Miehensä Paavon puhumattomuuden, tyttärensä
Helenan onnettomuuden, Maijan avioliiton ja Pekan menestyksen kaupallisella
alalla. Mutta kirjoittaako kirjailija tarinan niin kuin on sovittu, ja
malttaako hän olla kirjoittamatta siitä, mistä ei saa kirjoittaa? Ja kertooko
Salme totuuden?
Nimensä mukaisesti romaani kysyy ihmisen osaa ja vastaa siihen
moniäänisesti: runsaan henkilögallerian voimalla se risteilee nykyajassa ja
ottaa vauhtia menneestä. tekee synteesiä ostamisen ja myymisen maailmasta,
kertoo jotain ikiaikaista työelämästä ennen ja nyt. Se myös väittää, että puhe
pyörittää suurta osaa nykyistä liike-elämää. Mutta nyt ei myydä lankaa vaan
mielikuvia. Ja kun sanat loppuvat, on tekojen aika.
Oma arvioni: Hotakaisen
Ihmisen osa on traaginen, koskettava ja surullinen tarina elämän
arvaamattomuudesta. Elämä voi romahtaa yhdessä silmänräpäyksessä. Monipuolinen
henkilögalleria mahdollistaa erilaisten selviytymistapojen pohdinnan erilaisten
menetysten ja vastoinkäymisten kohdatessa. Kaikilla elämän kolhimilla ihmisillä
on oma tarinansa kerrottavanaan. Hotakaisen moniäänisessä kirjassa pohditaan
muun muassa sitä, mikä kaikki on loppujen lopuksi kaupan
Vaikka Ihmisen osan pohjasävy onkin alakuloinen, tässäkin teoksessa on Hotakaiselle ominaisia lyhyitä oivalluksia, jotka saavat lukijan nauramaan – ja ennen kaikkea ajattelemaan. Hotakainen on kiistatta yksi ytimekkään ilmaisun mestareista. Ja mielestäni Ihmisen osa onkin yksi miehen parhaista teoksista. En ihmettele lainkaan, että kirja on ”taipunut” myös teatteriesityksiksi.