Saara Kesävuori: Kuningas

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 364 s.


Voiko tappajasta tulla vastuullinen perheenisä?

O
lli Holma -trilogian viimeinen osa Kuningas kertoo hyytävän ja samalla koskettavan tarinan siitä, miksi lapsesta kasvaa julma sadisti.

Elvis-laulukilpailuihin menossa oleva mies löydetään tapettuna. Holma epäilee teosta Kaarlo Karemaata eli Kodakia, jonka mielestä Elvis on yhä elossa. Murhatuomion istunut Kodak on toteuttanut oman ennustuksensa. Hänellä on kaunis vaimo, hyvä työpaikka ja suloinen poika.

Holman ja Kodakin tiet risteytyvät Viron Naissaaressa, jonne Holma menee tutkimaan perinnöksi saamaansa huvilaa. Kummankin perheessä on salaisuutensa. Miksi Kodakin äiti tappoi itsensä 18 vuotta sitten? Millainen mies Holman ihailema isoisä Iivari Liukkala loppujen lopuksi oli?

Oma arvioni: Kesävuoren dekkaritrilogian itsenäinen päätösosa on psykologinen syväluotaava perhetragedia ja jännittävä monitasoinen dekkari. Kirjan polveilevuus ei päästä lukijaansa todellakaan helpolla, ja etenkin kirjan yllätyksellinen loppu antaa pohdittavaa pitkäksi aikaa.














l