Saara Kesävuori: Musta hevonen

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 273 s.

14-vuotias Lidia katoaa. Poliisi luulee tietävänsä syyllisen. Anni Eloranta on eri mieltä.

L
idia elää niin rajua elämää. ettei pariksi päiväksi katoaminen tarkoita mitään muille kuin tytön hätääntyneelle äidille. Karin rukoilee apua Anni Elorannalta, onhan tyttö yksi huostaanotetuista nuorista, joille Anni on opettanut itsepuolustustaitoja perhekoti Kattilassa Tampereen Kissanmaalla. Kun Lidian ruumis löytyy rannalta pahvilaatikosta ja pääepäillyksi osoittautuu Annin veli, Anni kääriikin hihansa. Isoveljensä syyttömyydestä hän on varmempi kuin veli itse.

Mies ei ollut koskaan edes halannut Lidiaa. Pieni hipaisu poskelle, joskus, eikä sitäkään nyt enää, kun heidän suhteensa oli mikä oli. Kuinka monta? oli tyttö kysynyt. Enemmän kuin yksi, olisi mies voinut vastata. Kun niitä oli enemmän kuin yksi, lukumäärä oli merkityksetön. Tyttö voisi koska tahansa sanoa ei, ensimmäiselle, toiselle tai kolmannelle, niille kaikille, mutta niin ei ollut tapahtunut.

Oma arvioni: Musta hevonen on Kesävuoren uuden trilogian ensimmäinen osa. Kirja on tiheätunnelmainen ja tarina varsin monisyinen. Lukijalle ei tarjota stereotyyppisiä näkemyksiä erilaisista ihmisistä, vaan kaikista kirjan keskeisistä henkilöistä löytyy särmää. Jokaisella heistä on oma kohtalonsa. Kesävuori pitää jännitystä yllä loppuun asti ennen kuin kaikki tekojen kaikki syyt ja seuraukset saavat selityksen. Kesävuoren uutuuskirja on vahvasti kiinni aikamme ilmiöissä. Musta hevonen on kirja, jota voi suositella kotimaisen nykyjännityksen ystäville. Itse pidin kirjasta, joten jatkoa on mukava odotella.