![]() |
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014
Tanskankielinen alkuteos: Yahya Hassan Suomentanut: Katriina Huttunen Sivumäärä: 167 s. |
Y
|
htenä päivänä
olen terve
ja sopeutunut runoilija
olen terve
ja sopeutunut runoilija
Yahya Hassan syntynyt 1995. Valtioton palestiinalainen jolla
on Tanskan passi.
Seuraavana minua
syytetään autovarkaudesta
ja katuryöstelystä
ja murroista
Oma arvioni: Nuoren miehen vahvoja sanoja eletyn elämän julmuuksista. Vihaa saavat osakseen niin Hassanin vanhemmat kuin islamkin. Runoissa kuuluu raivo. Runojen kaikki sanat on kirjoitettu isoilla kirjaimilla eikä missään ole pilkkua eikä pisteen pistettä. Runoudessa kaikki on toki sallittua, mutta silti herää ajatus, että sanoma olisi varmasti tullut hyvin selväksi muullakin tavoin esitetystä tekstistä.