Enni Mustonen: Lapsenpiika
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014 Sivumäärä: 368 s. |
V
|
uonna 1898 Ida Eriksson
pestataan lapsenpiiaksi Aino ja Jean Sibeliuksen perheeseen. Hän muuttaa maalta
kivitaloon Helsinkiin ja kohtaa jälleen ensi-ihastuksensa Eliaksen.
Ida myötäelää emäntänsä
rinnalla Janne-herran sävellystyön tuskat ja taiteelliset voitot mutta myös
isännän viftireissut, muuton maalle Keravalle ja perheen osaksi tulevan suuren
tragedian. Idan on aika varttua aikuiseksi naiseksi ja ottaa vastuu omasta
elämästään.
Oma arvio: Vaikka Lapsenpiika onkin jatkoa Paimentytölle, voi kirjan lukea mainiosti itsenäisenä teoksenakin. Tarinassa fakta ja fiktio sekoittuvat saumattomasti toisiinsa. Kirjan historiallinen miljöö on kuvattu kiehtovasti, ja kielikin on luonnollisesti ihanan vanhanaikaista. Lapsenpiika on kaiken kaikkiaan hieno historiallinen romaani, jota voi suositella oikeastaan kenelle tahansa.