Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 339 s.

Jokainen perhe on katastrofialue.

T
aru lähtee varhaiskeski-iän kriisissään Argentiinaan oikealle katastrofialueelle pelastamaan merikilpikonnien munia. Perheen pääksi jää vastoin tahtoaan isäpuoli Jukka, viittäkymppiä lähestyvä yhtenäiskulttuurin reliikki, joka työpaikallaan tuntee olevansa nuorempien kollegoiden seassa kuin tositelevisio-ohjelmaan pelleksi hankittu sivuhahmo. Iltaisin hänellä on toisessa kädessä kaukosäädin ja toisessa yhä useammin pullo.

Perheen kuopus Saku ei oikein hallitse sanoja, ei paperilla eikä ääneen lausuttuna, mutta pallo hänellä pysyy hallussa. Öisin hänen päähänsä ilmestyy Zlatan Ibrahimovicia muistuttava hahmo, joka ensiksi tukee, sitten opastaa ja lopulta käskee. Isosisko Heini yrittää elää jopottomana jopokaveriensa maailmassa ja saa hiljalleen kaikesta tarpeekseen. Kun äitiä ei kuulu takaisin, hän päättää laittaa perheen asiat kuntoon. Sillä kuka muukaan sen tekisi?

Mikko Kalajoen esikoisromaani Kolme tärkeintä asiaa on humaani ja tragikoominen tarina perheen hajoamisesta, nykyajan vaatimuksista ja maailman parantamisesta. Se kertoo ihmisistä, jotka ovat aidoimmillaan horjahtaessaan. Hän on aiemmin kirjoittanut nuortenkirjan Taas mua pohjaan (2005).

Oma arvioni: Ei aivan tavanomainen perhekuvaus, mutta henkilöhahmot ovat niin inhimillisiä, että niihin on mahdollista samaistua. Tarina on kaikessa tragikoomisuudessaan syvästi inhimillinen ja samalla myös vahvasti koukuttava.

Kirjan keskeisenä teemana on itsensä etsiminen. Tänä päivänä tuntuu siltä, että varsin monet meistä etsivät paikkaansa tässä muuttuvassa maailmassa ja jatkuvasti kasvavien paineiden keskellä. Siksi tämä teos onkin hyvin kiinni tässä ajassa. Meillä jokaisella on omat vikamme ja pelkomme, joiden kanssa on opittava elämään, mutta samalla olisi kuitenkin huomioitava se, että omat valintamme vaikuttavat myös toisiin ihmisiin.