Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015
Ruotsinkielinen alkuteos: Svenska gummistövlar
Suomentanut: Kari Koski
Sivumäärä: 495 s.


S
yrjäiseen saareen vetäytynyt entinen kirurgi Frederik Welin herää elokuun yönä siihen, että hänen talonsa palaa. Italialaiset kengät –romaanin dramaattinen tarina jatkuu.

Frederik pakenee tulipaloa viime hetkellä, jaloissaan kaksi vasemman jalan kumisaapasta. Hänen koko omaisuutensa on mennyttä. Koko syksynä Frederik ei löydä iloa edes tyttärensä raskaudesta, kunnes hän tapaa paikallislehden toimittajan Lisa Modinin, ja hänen sisällään syttyy jotakin, minkä hän oli jo luullut kadonneen. Uudenvuoden aattona Frederik järjestää juhlat. Samana yönä saaristossa palaa toinen talo, ja tapahtuvat johtavat päätökseen, jollaista Frederik ei ikinä olisi osannut kuvitella.

Oma arvioni: Mankell todella osasi kirjoittaa koukuttavasti aivan viimeiseen asti. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt teos Ruotsalaiset saappaat kulkee dekkarin jalanjäljissä, mutta se on kirja, jossa pohditaan vanhenemista, yksinäisyyttä, perheen merkitystä. Suuri kysymys on viime kädessä se, että mihin tässä elämässä ihminen voi lopulta luottaa – kuolemaanko? Hieno kirja tarjosi lukijalle syvällisen lukuelämyksen. Ja niinhän se on, että totuus on aina väliaikainen ja muuttuvainen, kuten Henning Mankell kirjansa jälkisanojen lopuksi toteaa.