Peter James: Kuolema merkitsee omansa

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2015
Englanninkielinen alkuteos: You Are Dead
Suomentanut: Maikki Soro
Sivumäärä: 452 s.


J
amie Ball saa tyttöystävältään Logan Somervilleltä puhelun, joka jättää hänet avuttoman kauhun valtaan. Hätääntynyt Logan ehtii kertoa ajaneensa juuri kotitalonsa maanalaiseen parkkihalliin, jossa hiippailee oudosti käyttäytyvä vieras mies. Sitten kuuluu vain kirkaisu, ja puhelu katkeaa.
Jamien hälyttämät poliisit ovat paikalla muutamassa minuutissa, mutta hämärästä parkkihallista löytyy vain Loganin auto ja hänen puhelimensa. 24-vuotias Logan on kadonnut jäljettömiin.

Samana päivänä tietyömiehet löytävät ylös kaivamansa asfaltin alta 30 vuotta aiemmin kuolleen nuoren naisen jäännökset.

Näillä kahdella tapauksella ei aluksi näytä olevan mitään yhteistä. Pian tapauksia tutkiva rikosylikomisario Roy Grace saa kuitenkin todeta, että yksi asia on avain sekä nykyiseen että menneeseen. On hyytävän ilmeistä, että Brighton on saanut ensimmäisen sarjamurhaajansa.

Oma arvioni: Kuolema merkitsee omansa on Peter Jamesin luomaa koukuttavaa jännitystä parhaimmillaan. Kirjaa lukiessa tukka oli nousta pystyyn, sillä niin pelottavia käänteitä tämä uusin Roy Grace –sarjan dekkari tarjosi.  Jos kyseinen rikoksia ratkova mies kumppaneineen ei ole ennestään tuttu, kannattaa heihin ehdottomasti tutustua nyt. James on jälleen kerran onnistunut punomaan juonellisesti kiinnostavan ja monikerroksisen dekkarin, joka kaikessa kauheudessaan oli mielestäni myös viihdyttävä lukuelämys.