Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 335 s. 

Hienovaraisen tarkkanäköinen romaani ihmisistä, jotka rakentavat unelmansa luvattomiin harjakorkeuksiin.

N

uori pitäjänkätilö Maria herättää ympäristössään epäilystä. Hankalia synnytyksiä kunnialla hoitava nainen saa viimein tahtomaansa arvostusta, mutta ei huomaa jääneensä oman kaipuunsa vangiksi.

Aviottomana syntynyt Lahja-tytär tahtoo kerätä elämäänsä kaiken sen, minkä äiti omastaan painolastina hylkäsi. Sodan polttamaan pohjoiseen palaava pakolainen kaipaa avioliitossaan kosketusta, kun taas sotasankari Onni etsii kaupungeista lyhyeksi jääviä, kiellettyjä onnenhetkiä.

Vuosikymmeniä myöhemmin Kaarina sisustaa appensa unelmista tyhjenneen talon ja tahtoo purkaa sitä, mitä toiset ovat äänettömäksi rakentaneet.

Oma arvioni: Vihdoinkin oli oikea hetki lukea tämä kirja, jonka lukemista olin oikeastaan odottanut sen ilmestymisestä lähtien. Paljon kirjasta on puhuttu ja moni on sitä kehunut, eikä suotta. Tommi Kinnusen esikoisromaani on rakenteeltaan mielenkiintoinen, kerronnaltaan herkkyydessään vahva ja henkilökuvauksissaan uskottava. Pidän Kinnusen kerrontatyylissä ennen kaikkea siitä, ettei lukijalle paljasteta kaikkea heti, vaan kudelmat syntyvät vähitellen.

Erityisen kiinnostavana tematiikkana Neljäntienristeyksessä on se, miten vaikeaa erilaisuuden hyväksyminen ja oman tien kulkeminen voi olla. On tunnettu tosiasia, että asenneilmasto muuttuu jopa tuskastuttavan hitaasti – sen kokevat osaltaan ja kukin omalla tavallaan myös tämän hienon sukutarinan päähenkilöt.

Neljäntienristeys oli minulle upea matka 1900-luvun historiaan. Se jätti jälkiä, joten maltan tuskin odottaa Lopotin lukemista. Onneksi kirja odottaakin jo hyllyssä vuoroaan...