Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 335 s.


T
oistuvien tulvien koettelemalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta verisen, puhekyvyttömän naisen. Vain naisen ihoon kirjoitettu nimi viittaa siitä, kuinka hän on päätynyt kutojien luokse.

Tulvien pahetessa myös tuntematon sairaus alkaa vaivata saaren kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Äänettömän naisen tarinaa selvittäessään Eliana löytää itsensä keskeltä saaren historian ja nykyisyyden kudelmaa, jonka langat lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa kuin kutojien seinävaatteissa – tai niissä unissa, jotka ovat saarella kiellettyjä.

Oma arvioni: Kirjan kaunis kieli ja hienosti kudottu tarinan juoni johdattelivat lukijan maailmaan, joka on lähes totta. Teos on taianomainen ja varsin omintakeinen. Vaikka en juurikaan lue fantasiakirjallisuutta olen iloinen, että käteeni osui tämä hieno kirja.

”Sillä meidän hetkemme ovat pieniä ja päivämme hauraita, ja kättemme jäljet maailmassa kuuluvat meille ja silti rajojemme tuolle puolen.”

Uskon, että Itärannan luomat kiinnostavat kudelmat kiehtovat monia fantasian ystäviä.