Maarit Korhonen: Kun koulu ei tajua
Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2016 Sivumäärä: 146 s. |
Y
|
mmärsikö koulu sinua?
Ihmiset oppivat eri tavalla, mutta koulu pusertaa lapsia samaan muottiin.
Kaikki eivät ime tietoa hiljaa pulpetissa nököttäen. On käsillä tekijöitä,
erityisherkkiä, supernopeita. Miten käy elämässä niiden, joille koulu on
painajainen? Maarit Korhonen on vuoden luokanopettaja 2016 ja huippusuosittujen
pamflettien kirjoittaja: Koulun vika (2012) ja Herää, koulu! (2014).
Oma arvioni: Uusimmassa kirjassaan Korhonen on antanut äänen
niille, jotka eivät ole halunneet tai kyenneet istumaan luokassa hiljaa.
Koulussa on aina ollut ja tulee aina olemaan myös oppilaita, jotka oppivat
parhaiten omaan tahtiin ja omalla erityisellä tavallaan. Kaikki erilaisuus ei
todellakaan ole laiskuutta tai tyhmyyttä, ongelmien takaa voi löytyä vaikkapa vanhempien
alkoholiongelma tai lapsen viivästynyt unirytmi. Tätä koulumme ei ole aina
ymmärtänyt eikä ymmärrä välttämättä vieläkään, mutta yksikin aikuinen, joka
oikeasti tajuaa, mistä on kysymys, voi riittää. Yksilöllisyyden huomioon
ottamisesta puhutaan paljon, mutta suurissa opetusryhmissä se on hankalaa –
usein jopa mahdotonta.
Ajatuksia herättävä kirja, jota suosittelen todella lämpimästi
kaikille opettajille ja opetuksesta päättäville. Niille lukijoille, jotka
kokevat ettei koulu ole aikanaan heitä ymmärtänyt, kirja tarjoaa kannustavia
esimerkkejä. Vaikka koulussa olisi mennyt kuinka huonosti, elämässä
menestyminen on silti mahdollista.