Timo Sandberg: Häränsilmä

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 349 s.


L
ahdessa tapahtuu lyhyen ajan sisällä kaksi poliisisurmaa, joita etsiväkonstaapeli Otso Kekki yrittää parhaansa mukaan tutkia uusien tutkimusmenetelmien ja muutosvastarinnan ristipaineessa.

Avainasemaan tutkinnassa nousevat Häränsilmän, myyttisen lammen, rannalla majailevat viinamäen miehet. Samaan aikaan Lahteen aletaan rakentaa suomalais-saksalaisella yhteistyöllä uuden ajan ihmeitä, radiomastoja. Sisällissodan jättämät haavat ammottavat kuitenkin edelleen avoimina ja kärjistävät ihmisten välejä.

Häränsilmä piirtää väkevää ajankuvaa 1920-luvun Lahdesta jatkaa samalla Vuoden johtolanka 2014-voittajan, Mustamäen, tarinaa. Rikostutkimuksen rinnalla seurataan Mustamäestä tuttujen persoonallisten henkilöhahmojen uusia, osin dramaattisiakin vaiheita, joihin aikakauden epäluulot ja tulevaisuuden uhat lyövät synkän leimansa.

Oma arvioni: Tämän jännitysromaanin parasta antia olivat mielestäni tarkka ajankuvaus ja kiinnostavat henkilöhahmot. Rikokset ratkaisuineen jäivät ikään kuin sivujuoneksi.

Hyvä kotimainen perusdekkari, jota voi suositella etenkin historiasta kiinnostuneille lukijoille.