![]() |
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2016 Sivumäärä: 208 s. |
Tarina on valmis alkamaan
N
|
uorilla
yliopisto-opiskelijoilla on asiat kuten kaltaisillaan on. Käydään luennoilla,
baareissa, juhlissa, paritellaan, pariudutaan ja puhutaan vasta luettua omana
nerokkuutena. Kirjoitellaan vessan seinälle. Mukana notkuu Silver, haluttava,
raivostuttava, sottainen Silver, joka ei ole tervetullut kotiinsa.
Silver ei tunnu pysyvän
ruodussa, eikä kyllä kukaan muukaan henkilöhahmoista. Käy kaikki toteen on
kertojan kamppailua oman kertomuksensa kanssa, toistuvaa yritystä hallita
luomaansa maailmaa äidillisesti tai hieman kovemmin ottein. Romaani piirtää
hahmonsa kaikessa epätarkkuudessaan ja epätäydellisyydessään.
Oma arvioni: Jos ei nyt kaikkein oudoin koskaan lukemistani kirjoista, niin ainakin melkein. Tarina, josta oli vaikea saada otetta. Erikoinen esikoisromaani, joka uppoaa ehkä paremmin nuorisoon kuin keski-ikäisiin. Itselleni kirjan nimi ja kansi olivat sen kiehtovinta antia.