Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016 Englanninkielinen alkuteos: After You Suomentanut: Heli Naski Sivumäärä: 450 s. |
L
|
ou Clark ei ole enää ihan
tavallinen tyttö. Hänen elämänsä muuttui, kun hän rakastui Will Traynoriin,
menetti hänet ja särki sydämensä. Willin kuolemasta on kulunut puolitoista
vuotta, ja Lou tuntee epäonnistuneensa lupauksessaan elää elämäänsä täysillä.
Lou ei vieläkään ymmärrä, miten päätyi töihin lentokentälle katsomaan vierestä, kun muut matkustavat jonnekin pois. Epäselvää on myös, miksi Loun omistama asunto ei tunnu kodilta ja antaako hänen perheensä hänelle koskaan anteeksi. Kaikkein vaikein kysymys on kuitenkin se, pääseekö Lou milloinkaan yli Willin kuolemasta. Ainoa Loulle selvä asia on, että jonkin täytyy muuttua. Ja kun kaikki sitten yhtäkkiä muuttuu, Loun pitää päättää, onko hän valmis pitämään lupauksensa aloittaa oma elämä ja elää sitä täysillä.
Oma arvioni: Tarina elämän yllätyksellisyydestä jatkuu. Eläminen on oikeastaan jatkuvaa opettelua ja sen arvaamattomuuden sietämistä. Kirja on tunnelmaltaan lämminhenkinen, ja Moyesin kerronnassa on omintakeinen sävy, joka tulee lähelle lukijaa ja koskettaa.
Vaikka
jotain jäin kaipaamaan, Jos olisit tässä tarjosi miellyttäviä hetkiä Loun ja
hänen ystäviensä parissa. Ristiriitaisuuksista huolimatta pidin sarjan
aloitusosasta kuitenkin enemmän. Suosittelen silti molempien kirjojen lukemista
kaikille laadukkaasta viihdekirjallisuudesta pitäville.