Mari Koppinen: Jari Sillanpää – Paljaana
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2016 Kuvat: Ofer Amir Sivumäärä: 246 s. |
J
|
ari Sillanpää, Suomen viihdemaailman
kuningas kertoo elämästään avoimesti ja paljaana. Miltä mennyt ja tuleva elämä
näyttäytyy nyt, kun Suomen suurimmat stadionit on valloitettu ja poikavuodet
ovat ohi?
Oma
arvioni: Tie kokonaiseksi ihmiseksi, joka uskaltaa olla rohkeasti sellainen
kuin on, ei ole ollut helppo Jari Sillanpäälle. Vaikka Koppisen kirjoittaman
elämäkerran aiheena onkin Suomen suosituin artisti, tämä monipuolinen,
kaunistelematon ja avoin teos on samalla kuvaus myös siitä, miten
yhteiskuntamme on muuttunut.
Rajojen
rikkominen on kuvaavaa Sillanpäälle niin yksityishenkilönä kuin esiintyvänä
taiteilijanakin, sen kirja paljastaa moneen otteeseen – eikä kysymys ole ainoastaan
musiikista. Koska monitaitoinen ja karismaattinen viihdyttäjä ei ole suostunut
jämähtämään paikoilleen, monet hänen unelmistaan ovat myös toteutuneet, mutta
eivät kuitenkaan kaikki – vielä…
Usko itseen ja omiin kykyihin, toisilta ihmisiltä saatava tuki ja kannustus sekä unelmat , joiden eteen on valmis tekemään lujasti töitä voivat kantaa ihmistä vaikka minne, on kysymys sitten veijarista eli viihdyttäjästä vailla vertaa tai tavallisesta tallaajasta. Elämästä kun ei koskaan tiedä, mihin se vie. Jokaisella yksilöllä on oikeus olla kokonainen ja totta.
Koska Jari Sillanpäästä on aiemmin julkaistu jo kolme kirjaa, tohdin hieman epäillä, tarjoaisiko tämä uusin teos tähtien tähdestä enää oikein mitään uutta, mutta epäilykseni osoittautuivat vääriksi.