Pirkko Karvonen: Rajojen rikkojat – Kotikuntoutus nuorten elämäntarinoissa

Kustantaja: Väyläkirjat
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 138 s.

Kotikuntoutus – mitä se on? Se selviää tämän kirjan elämäntarinoista

Kirjassa kerrotaan yhdeksän, vammaisen nuoren elämäntarina, jossa englantilaisella kotikuntoutuksella oli merkittävä rooli. Nuoret olivat aikanaan Suomen ensimmäisiä kotikuntoutuslapsia, joille terveydenhoidon asiantuntijat olivat antaneet heikot tulevaisuuden näkymät syntymässä ilmenneiden vaikeuksien vuoksi. Vanhemmat halusivat kuitenkin tehdä lapsensa eteen enemmän kuin mitä perinteinen, suomalainen kuntoutus tarjosi.

Kerland/Brainwave-keskuksen suunnittelemaa kuntoutusta tehtiin kotona yhdessä vanhempien ja avustajien kanssa kolme tuntia päivässä. Kuntoutusmenetelmää kritisoitiin muun muassa menetelmän teoriataustan ja vanhempien osallisuuden vuoksi.

Lasten kehityksessä tapahtui edistymistä. Joillakin alkoi jo heti kuntoutuksen alkuvaiheessa tapahtua asioita, joita ei aikaisemmin ollut ilmennyt.  Moni lapsista oppi vuosien aikana esimerkiksi kävelemään. Kaikki tämä rohkaisi vanhempia jatkamaan ja tekemään parhaansa lapsensa vuoksi.

Nuorten elämäntarinat antavat toivoa kaikille vammaisten lasten perheille, joilla on mahdollisuus kuntouttaa lastaan kotona. Kirja kertoo sinnikkyydestä, tahdonvoimasta ja toivosta sekä siitä, miten vanhemmat voivat olla aktiivisesti mukana.

Kirjan runot ovat Jutta Selänpään kirjoittamia. Ne kuvaavat nuorten tuntoja olla ihmisenä muiden joukossa vammastaan huolimatta.

Oma arvioni: Kirja tarjosi mielenkiintoisen kurkistuksen kotikuntoutukseen osallistuneiden CP-vammaisten nuorten ja heidän perheidensä elämään. Kokemuksista lukiessa en voinut olla huokaisematta helpotuksesta, että minulle ei moista ”tehokuntoutusta” koskaan tarjottu. No, toisaalta kyllä jokapäiväisessä arjessani on ollut monenlaisia kuntouttavia elementtejä pienestä pitäen myös viikoittaisten fysioterapiakäyntien lisäksi, ettei ero kirjassa kuvattuun englantilaiseen kotikuntoutusmenetelmään ole sittenkään niin valtavan suuri. Olinhan vaikeasta liikuntavammastani huolimatta lapsena suorastaan liikuntavimmainen.

On hienoa, että kirjassa saavat äänensä kuuluviin nuoret itse, sillä juuri siten saadaan parhaiten tietoa siitä, miten he ovat muun muassa oman vammansa ja saamansa kuntoutuksen kokeneet. Tarinoissa tuli hyvin ilmi se, että monenlaiset esteet, ovat ne sitten vaikkapa portaita tai ennakkoluuloisia asenteita, voivat hidastaa omien unelmien toteuttamista, mutta sinnikkyydellä ja rohkeudella on mahdollista löytää oma paikkansa yhteiskunnassa, joka edelleen odottaa jokaisen ihmisen muun muassa liikkuvan ja puhuvan normaalilla tavalla.

Asenteet muuttuvat tunnetusti todella hitaasti, mutta koskaan ei kannata antaa periksi. Kukaan kun ei voi koskaan varmuudella ”ennustaa”, mihin kukin meistä pystyy tai mihin ei. Jos me vammaiset emme itse riko rajojamme, kukaan ei tee sitä puolestamme. Toki tarvitsemme vanhempiemme, opettajiemme ja muiden meille tärkeiden ihmisten tukea ja kannustusta tällä matkalla.

Jutta Selänpään toiveeseen on helppo yhtyä: ”Antakaa minun olla vain ihminen muiden joukossa.”

Kirjaa voi suositella lämpimästi etenkin kaikille kotikuntoutuksesta kiinnostuneille, mutta nuorten elämänmakuiset aikuistumistarinat tarjoavat myös vertaistukea. Tämä kirja valikoitui blogattavaksi juuri nyt aivan erityisestä syystä. Tänään vietetään nimittäin jälleen Maailman CP-päivää, jonka tarkoituksena on antaa kyytiä tähän diagnoosiin liittyville ennakkoluuloille ja edelleen sitkeässä istuville väärinkäsityksille. 

Parhaimmillaan tieto lisää ymmärrystä, ei tuskaa. Siispä lukekaa ja kyselkää. Näin voitte olla tekemässä maailmasta entistä parempaa paikkaa meille, joiden elämässä tämä monimuotoinen liikuntavamma on läsnä joka päivä. Mutta tämä vamma on vain osa meitä, eikä elämämme ole suinkaan vammaista – vaan usein varsin vimmaista.

Kirjailijalle kiitos sekä kirjasta että siitä vinkkaamisesta.