Kirjaesittely: Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 403 s. 

”

Pablo on kuollut.
Minä elän.
Minä en ole elänyt pitkään aikaan.”

Siinä kaikki, mitä Pirkko Saision uusimman romaanin takakansitekstissä lukee. Ei kirjan lukemiseen välttämättä enempää tarvitakaan – ei ainakaan liikaa juonta paljastavia asioita. Oli varsin virkistävää lukea kirja ilman enempiä ennakkotietoja. (Kumma kyllä, en ollut onnistunut kuulemaankaan kirjasta juuri mitään etukäteen). Kuten oletinkin, koukutuin oitis.

Saision Mies, ja hänen asiansa -kirjan minäkertojana on mielensä pahoittanut mies, jonka ohitse aika on jo ajanut ja menneisyys painaa mieltä. Kirjassa eletään tunti kerrallaan yksi ainoa marraskuinen viikko. En yleensä pidä päiväkirjamuotoisista romaaneista, mutta tämä teos onkin eri maata. Saision katkelmat ovat tarkkanäköisiä huomioita, erilaisia tunnelmia ja yllättäviäkin tunnustuksia.

Kerronta on fragmentaarisuudessaan suorastaan kiehtovaa, mutta näennäisestä keveydestään huolimatta se haastaa lukijansa kerta toisensa jälkeen oivaltamaan ja yhdistelemään. Se saa lukijan miettimään tosissaan, mikä kaikki onkaan totta, mikä valhetta tai pelkkää kuvitelmaa? Rikos, rangaistus ja katumus kietoutuvat tässä kirjassa taitavasti luoduksi mysteeriksi, joka on samalla kertomus ihmisen yksinäisyydestä ja kuolemanpelosta. Psykologinen jännitys vain tihenee tarinan edetessä. Ja siitähän minä pidän.

Mies, ja hänen asiansa on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka saattaisi tarjota hyvinkin erilaisen lukuelämyksen seuraavalla lukukerralla. Sen verran outo – mutta siis pelkästään hyvällä tavalla – se on.  Suosittelen.