Satu Grönroos: Tuulen suku

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 216 s.

K

evät on jo pitkällä, mutta kolmetoistavuotiaalle Helmille kesä 1974 tulee tarkoittamaan kaikkea muuta kuin vapautta. Äiti katoaa omille teilleen, ja Helmi jää kaksin pikkusiskonsa Sofian kanssa. Olisi ihana vain leikkiä Abbaa, mutta siskolle pitää keittää puuroa.

Äidin lähdettyä uuden uutukaisen lähiökerrostalon eteiseen astelee itätuulen lennättämä mustapukuinen nainen. Kunnan kodinhoitajaksi hän käyttäytyy omituisesti, ja kun parvekkeella alkavat rehottaa mustat kukat ja nainen valtaa äidin sängyn, Helmi on yksinäisempi kuin koskaan ennen. Kesän aikana Helmi kasvaa paitsi pituutta myös elämänymmärrystä.

Tuulen suku on elämänmakuinen kertomus äideistä ja tyttäristä, yksinäisyydestä ja pakottavasta läsnäolosta. Se on romaani pelosta ja rohkeudesta, sivuun katsomisesta – ja lopulta myös toisen ihmisen näkemisestä.

Oma arvioni: Kirja valikoitui luettavaksi ennen kaikkea siksi, että tapahtumat sijoittuvat kesään 1974, ensimmäiseen kesääni, josta minulla ei luonnollisestikaan ole minkäänlaisia muistikuvia. Tuulen suku on nuoren tytön herkkä ja maagis-realistinen kasvutarina. Kuvaus elämän tuulten riepoteltavana olevasta varhaisnuoruuteen siirtymässä olevasta tytöstä on koskettavaa luettavaa. Vastuu painaa hennoilla hartioilla, mutta onneksi pikkusisko läsnäolo tuo arkeen myös satuja ja leikkejä.

Kirjaa lukiessa ei voi olla miettimättä sitä, kuinka surullinen asia lapsuuden yhtäkkinen loppu onkaan. Voi kunpa jokainen lapsi saisi elää huoletonta aikaa niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Kyllä niitä aikuisten vastuita ehtii kantamaan myöhemminkin ihan tarpeeksi.