Claes Andersson: Hiljaiseloa Meilahdessa: Oton elämä 2

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Ruotsinkielinen alkuteos: Stilla dagar i Mejlans
Suomentanut: Liisa Ryömä
Sivumäärä: 223 s.

Omaelämäkerrallinen Oton elämää saa jatkoa

V

anha kirjailija Otto jatkaa sielun pohdiskelua kirjoittajankolossaan Meilahdessa. Vanhetessaan hän ärtyy yhä enemmän maailman typeryydestä ja petollisuudesta. Venäjä miehittää Krimin, Putinin retoriikka kovenee ja televisiossa näytetään kuinka pyövelit mestaavat länsimaisia avustustyöntekijöitä. Hupsista vaan, todetaan. Ottoa huolestuttaa sota, joka taas näyttää lähestyvän. Kuolemasta on, urheilun ja erotiikan ohella, tullut erityisen mielenkiinnon kohde.

Aivoverenvuoto ja sydäninfarkti ovat aikalaisten vaatimaton tapa tehdä vallankumous. Oton kyky tuntea häpeää on yhtä heikkoa kuin ennenkin, eikä hän sitäkään häpeile. Pelot, unet ja viha tuovat ilon väristyksiä ja synkkyyttä. Otto on varma siitä, että elämämme tarkoitus on katoaminen. Kysymys kuuluu, jääkö kaikki tämä jäljelle, kun häntä itseään ei enää ole.

Oma arvioni: Vaikka Otto on fiktiivinen hahmo, on hän kuin kirjoittajansa kaksoisolento – aikaansa seuraava, sivistynyt ja ikääntynyt mies, joka tarkkailee sekä yhteiskuntaa että omaa elämäänsä. Huomionsa pohdinnoissa saavat niin lapsuus, psykologia, musiikki, kirjailijoiden asema kuin maailmanpolitiikkakin.  Niin, ja tietysti ikääntymisen mukanaan tuoma raihnastuminen ja ystävien menettäminen.

Hiljaiseloa Meilahdessa on älykäs romaani, joka on hienosti, jopa kauniisti kirjoitettu ja sympaattinen kirja.  Vaikka vanheneminen voi olla täynnä katalia koettelemuksia, ironiasta ei kannata luopua.