Cilla & Rolf Börjlind: Nousuvesi


Kustantaja: Schildts & Söderströms
Julkaisuvuosi: 2013
Ruotsinkielinen alkuteos: Springfloden (2012)
Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom
Sivumäärä: 447 s.

O

livia Rönning, Poliisikorkeakoulun opiskelija, kirjoittaa oppilastyötä selvittämättömäksi jääneestä tapauksesta yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Rikos on hätkähdyttävä: raskaana olevan naisen murha vuonna 1987 Ruotsin länsirannikolla. Teolla oli silminnäkijä, nuori poika, jonka mukaan tekijöitä oli kolme. Tapausta tutki Tom Stilton, jonka työ oli pelkkää vastamäkeä: uhrin henkilöllisyys jäi tunnistamatta, motiivi löytymättä ja murhamiehet jäljittämättä. Tutkinta lakkautettiin.

Sinnikäs Rönning kaivelee sinnikkäästi vanhoja tietolähteitä. Työläimmäksi osoittautuu vanhan tutkinnanjohtajan jäljittäminen; Tom Stilton on maan nielemä. Se ei tarkoita, etteikö historian pohjamudista nousisi pintaan yhtä jos toista yllättävää…

Nousuvesi sukeltaa maailmaan, jossa on tilaa upporikkaille, kodittomille ja prostituoiduille. Se on Olivia Rönningistä ja Tom Stiltonista kertovan jännityssarjan ensimmäinen osa. Jokaiselle pohjoismaisen rikoskirjallisuuden ystävälle kirja on ehdoton tapaus.

Oma arvioni: Eipä tähän takakansitekstiin ole juuri lisättävää, jotta lukunautinto ei juonipaljastuksen vuoksi latistu. Kirjan ”loppukoukkua” en tosin täysin niele, mutta jännitystä ja tapahtumia riitti kuitenkin alusta loppuun. Teksti oli oudosti pätkittyine lauseineen ja virkkeineen monin paikoin varsin ärsyttävää luettavaa, mutta päähenkilöt herättivät kiinnostukseni siinä määrin, että tulen mielelläni lukemaan tätä sarjaa myös lisää.