Jarmo ”Kätsy” Koivunen: Suvaitsevaisuus – Kätsyn mielipidepiirroksia 50 vuoden ajalta
![]() |
Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2015 Sivumäärä: 70 s. |
R
|
akastettu Jarmo ”Kätsy” Koivunen
on piirtänyt Ilta-Sanomiin vuodesta 1965. Viidenkymmenen vuoden aikana Kätsy on
julkaisut jo yli 7 500 piirrosta, eikä loppua näy.
Suvaitsevaisuus –
mielipidepiirroksia 50 vuoden ajalta esittelee Kätsyn koko tähänastisen uran
kaaren. Hyväntuulisten ja myötätuntoisten piirrosten aiheet vaihtelevat
1960-luvun kuuraketeista kotimaan politiikan kautta vaikkapa kesämökkielämän
arkeen.
Mielipidepiirros ei ole
viidenkymmenen vuoden aikana kadottanut merkitystään. Sananvapauteen liittyvät
kysymykset ja traagiset tapahtumat ovat päinvastoin nostaneet sen viime vuosina
poikkeuksellisen voimakkaasti esiin. Myös Kätsy on käsitellyt piirroksissaan
näitä vakavia aiheita.
Oma
arvioni: Harmillista, ettei näitä oivallisia piirroksia julkaista Ilta-Sanomien
nettisivuilla. Hyväntuulista lomalukemista.