John Verdon: Painajaisuni



Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016
Englanninkielinen alkuteos: Wolf Lake (2016)
Suomentanut: Marja Luoma
Sivumäärä: 527 s.

V

oiko painajaisunta käyttää murha-aseena? Neljä eri puolella USA:ta asuvaa miestä kertovat nähneensä toistuvasti saman painajaisen. Kun kaikki neljä miestä löydetään kuolleina, ilmeisesti itsemurhan tehneinä, entinen NYPD:n murhatutkija Dave Gurney pyydetään apuun.

Käy ilmi, että kaikilla uhreilla oli jonkinlainen yhteys kuuluisaan psykologiin Richard Hammondiin, joka pitää kiisteltyjä hypnoositerapiaistuntojaan vanhassa, jo loistonsa menettäneessä kartanossa. Viralliset tahot ovat vakuuttuneita Hammondin syyllisyydestä, mutta tarinassa tuntuu olevan monta aukkoa. Gurney matkustaa vaimonsa Madeleinen kanssa tapaamaan Hammondia lähestyvän lumimyrskyn uhallakin ja päätyy tutkimaan yhtä elämänsä oudoimmista – ja vaarallisimmista – tapauksista.

Oma arvioni: Verdon onnistuu jälleen kerran punomaan murhavyyhdin, jossa Gurney on koko ajan vähintään yhden askeleen edellä lukijaa. Jännitys säilyy tiheänä viimeisille sivuille asti.