Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 250 s.

Liki kahdella miljoonalla suomalaisella on liikaa juova läheinen

"Lapsuudenkodissani muhi muutakin kuin kosteusvaurio keittiön seinässä. Äitini joi yhä useammin liikaa. Minä yritin paikkailla juomisen aiheuttamia kolhuja ja kupruja pitkälti samanlaisin elkein kuin kotimme kosteusvauriota ensimmäisenä korjaamaan saapunut tunari. Vedin suuta leveämpään hymyyn, suoritin koulussa ja harrastuksissa suorittamasta päästyäni ja pinnistelin muutenkin pitääkseni kostean taustani piilossa.”

Miten alkoholiongelmaisen vanhemman lapset pärjäävät myöhemmin elämässään? Minkälainen vaikutus vanhempien liikajuomisella voi olla tulevaisuuden loppuunpalamiseen, parisuhdevaikeuksiin ja omaan vanhemmuuteen?

Noin 65 000–70 000 lapsella on tälläkin hetkellä ainakin yksi vanhempi, jolla on vakava päihdeongelma. Kosteusvaurioita kertoo 40 ihmisen tarinoiden kautta, miltä vanhemman juominen näytti lapsen silmin ja minkälaisiin kysymyksiin kosteissa oloissa kasvaneet voivat törmätä aikuistuessaan. Se kysyy, voiko lapsesta kasvaa ihmissuhteissaan onnellinen, työelämässä jaksava ja omille lapsilleen riittävän hyvä vanhempi. Voidaanko ylisukupolviset pahoinvoinnin ketjut katkaista?

Ani Kellomäen tärkeässä kirjassa ääneen pääsevät ne, jotka ovat kannatelleet perheen kulisseja ja hävenneet hiljaa taustaansa.

Oma arvioni: Lue tietokirjaa! -päivä kului hyvin tämän pysäyttävän uutuuskirjan parissa. Kellomäki kuvaa kirjassaan koskettavasti ja kaunistelematta sitä, millaisia arpia ja jälkiä kostea lapsuus ihmisiin jättää. Vaikka kirja on oikeastaan varsin rankkaa luettavaa, kirjan sanoma ei ole lohduton – oikeastaan päinvastoin. Kirjassa kerrotut tarinat antavat toivoa siitä, että kipeistäkin kokemuksista ja mustista muistoista voi nousta ylös, kunhan itse on valmis työstämään niitä ja hakemaan tarvitsemaansa tukea. Apua voi löytyä niin terapiasta kuin vertaistuestakin.  

Mielestäni on hienoa, että kosteusvaurioista kärsineet ovat avautuneet ja kertoneet kokemuksistaan avoimesti. Omia menneisyyden varjoja ei ole ollut varmaankaan helppoa kirjoittaa auki, mutta toisaalta omien kipupisteiden käsitteleminen voi olla myös voimaannuttavaa. Kun vanhempien liialliseen juomiseen liittyvä häpeä helpottaa ja salailu loppuu, on kovia kokeneiden lasten varmasti helpompaa katsoa elämässään eteenpäin.