Heini Saraste & Kalle Könkkölä: Voihan vammainen – Lasten kuvasanakirja vammaisuudesta


Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi 2017
Kuvittanut: Väinö Heinonen
Sivumäärä: 55 s.

Miksi opaskoiraa ei saa silittää?Kuinka nopeasti sähköpyörätuolilla pääsee?Mikä on pimeä huone? Mitä apua kellosta on ruokalajien valinnassa?


Lasten kuvasanakirja vammaisuudesta on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat tietää enemmän vammaisten ihmisten elämästä. Kirjassa seikkailevat kaverukset Myrsky, Kalle, Siiri, Jaakob ja Leila. Osa lapsista on vammaisia, osa ei. Heille kaikille sattuu ja tapahtuu!

Oma arvioni: Tämän varsin odotetun kirjan idea on suorastaan loistava ja kuvitus mitä mainioin; värikäs, oivaltava ja sopivan humoristinen. Koska kirja on tehty yhdessä Kynnys ry:n kanssa ja sen toimituskuntaan on kuulunut myös muiden vammaisjärjestöjen edustajia, odotukset varsinkin tiedollisen sisällön oikeellisuuden suhteen olivat korkealla.

Vihdoinkin olemme siis saaneet suomalaisen lapsille suunnatun kirjan, jonka kanssa päiväkoti-ikäisten ja alkuopetuksessa olevien lasten kanssa on hyvä lähestyä erilaisuutta – ennakkoluulottomasti ja ilman turhia pelkoja. Lapsethan ovat yleensä luonnostaan uteliaita myös vammaisuutta kohtaan. Heitä kiinnostaa, kuinka kovaa sähköpyörätuoli kulkee tai mitä kaikkea avustajakoira oikein tekee.  Aikuiset vain turhan usein hyssyttelevät lapsia, ja pahimmillaan terve uteliaisuus muuttuu erilaisten ihmisten välttelyksi ja aiheettomaksi pelokkuudeksi.

Kirja sisältääkin paljon hyvää tietoa afasiasta äänikirjaan. On hyvä kertoa lapsille esimerkiksi, että kääpiöitä on vain saduissa ja työssä olevia avustaja- tai opaskoiria ei saa häiritä. Voihan vammainen  -kuvasanakirjassa lapsia rohkaistaan pohtimaan muun muassa esteettömyyden tärkeyttä, ennakkoluulojen haitallisuutta ja harrastusmahdollisuuksien monipuolisuutta kaikille lapsille.

On kuitenkin yksi asia, joka minua tässä oivallisessa kirjassa harmittaa aivan erityisesti; CP-vamma on kuvattu osin virheellisesti ja harhaanjohtavasti. Kirjassa kerrotaan siis seuraavaa: 
CP-vamma on aivoissa oleva pysyvä vaurio,  joka aiheuttaa vaikeuksia puheessa ja liikkumisessa. CP-vammaisella ihmisellä voi olla myös pakkoliikkeitä. Esimerkiksi kova ääni voi aiheuttaa pakkoliikkeen. CP-vammaiset ihmiset elävät yhtä monipuolista elämää kuin muutkin ihmiset. ”
Valitettavasti voisin allekirjoittaa yllä olevan sitaatin vain osittain. CP-vamma on todellakin luonteeltaan pysyvä – ja on sitä kuntoutuksesta huolimatta, vaikka Kela ei asiaa millään tunnu ymmärtävän. Totta on sekin, että me CP-vamman omaavat elämme yhtä monipuolista elämää kuin muutkin; opiskelemme, teemme töitä, matkustelemme – ellei meitä sitten jätetä asemalle.

Kirjan teksti antaa lukijalle sellaisen kuvan, että CP-vamma on aina sekä puhe- että liikuntavamma, ja vieläpä juuri tässä järjestyksessä. Näinhän asia ei suinkaan ole, vaan CP-vamma on aina ensisijaisesti liikuntavamma. Osalla CP-vammaisista on toki vaikeuksia myös puheessa, mutta kyse on liitännäisvammasta. Ainoa asia, joka on yhteistä kaikille meille CP-vammaisille ihmisille, on siis vaikeus liikkua normaalisti. Vamma vaihtelee vaikeusasteeltaan lievästä kömpelyydestä vaikeaan monivammaisuuteen. On totta, että CP-vammaisilla henkilöillä voi olla pakkoliikkeitä, mutta esimerkiksi kovien äänien aiheuttama ”säpsähtely” on kuitenkin asia erikseen. 
Jos kirjassa oleva kuvaus sisäistetään kirjaimellisesti, vahvistaa se itse asiassa edelleen vahvaa stereotypiaa epäselvästi puhuvista pakkoliikkeisistä aivovauriolapsista, valitettavasti. Onneksi kirjassa on sentään kehitysvamma selitetty erikseen. Sekään kun ei vielä tänä päivänäkään ole aina suinkaan varmaa, pikemminkin päinvastoin. Hienoa on sekin, että rullatuolille annettaan kirjassa kyytiä. Siinäpä tärkeä viesti etenkin toimittajille. Monet heistä, kun näkevät vammaiset yhä rullatuoliin sidottuina potilaina, vaikka rullatuolia ei ole tarkoitettu edes istumiseen liikkumisesta puhumattakaan, ja vammaiset ihmiset ovat potilaita vain lääkäreilleen.

Minä luin tätä uutta kirjaa ensisijaisesti CP-vamman kanssa elävän tietokirjailijan ja vammaistutkijan silmin ehkä hieman liiankin kriittisesti. Voi, kuinka pienillä muutoksilla lopputuloksesta olisi voinutkaan tulla sellainen, ettei tarvetta tällaiselle vuodatukselle olisi lainkaan. No, virheitä sattuu ja niistä voidaan myös oppia. Kaiken kaikkiaan tähän kuvasanakirjaan koottu ”sanakattaus” on kuitenkin varsin monipuolinen, informatiivinen ja hauskakin.

Tämän kirjan soisi olevan pian ahkerassa käytössä päiväkodeissa ja alaluokilla, on ryhmissä sitten vammaisia oppilaita tai ei. Kasvatustieteilijänä uskon, että oikein käytettynä, eli kirjan sanoista avoimesti keskustellen, kivoja kuvia tarkasti katsellen  ja lasten esittämiin kysymyksiin asianmukaisesti vastaten Voihan vammainen on mainiota materiaalia asennekasvatuksen tueksi. Sitä tarvitaan, jotta jokainen lapsi pääsisi aidosti mukaan, ja inkluusiosta tulisi oikeasti totta.
P.S. Huomenna perjantaina 8.9.2017 vietetään lasten ja nuorten tietokirjapäivää, joten tässäpä yksi lukuvinkki.