Max Manner: Mayra
Kustantaja: Arktinen Banaani
Julkaisuvuosi: 2017 Sivumäärä: 326 s. |
Leskeksi jäänyt orkesterisellisti
huomaa herättävänsä yhä kiinnostusta parisuhdemarkkinoilla, kun yksinäiset
päivät saavat pikaisen lopun varakkaan rouvan viedessä miestä määrätietoisin
ottein.
Myös suuri nuoruudenrakkaus
Mayra, Espanjaan asettunut taidemaalari, ottaa yllättäen mieheen yhteyttä.
Pariskunnan kohdattua uudelleen on kuin mikään ei olisi muuttunut – paitsi yksi
asia ja sen mukana koko tulevaisuus.
Kymmenestä rikosromaanistaan
tunnettu Max Manner on löytänyt uuden kirjallisen jäljen, mutta aikuisella
tavalla romanttinen kertomus vie tälläkin kertaa kohti trillerimäistä loppua.
Oma
arvioni: Mayra on kypsien ihmisten rakkaustarina. Manner ei ole kuitenkaan
hylännyt jännitystäkään – ja hyvä niin. Mayra tarjoaa lukijalle yllättäviä ja
dramaattisia käänteitä. Mayra on vahva romaani ihmissuhteista monenlaisine
mutkineen, kertomus elämästä vaikeine valintoineen. Rankoistakin aiheista
huolimatta romaanissa vallitsee kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin seesteinen
tunnelma.
On
hienoa, jos kirjailija hallitsee eri lajityyppejä, ja mielestäni dekkareistaan
tutuksi tullut Max Manner tekee sen vieläpä hyvin. Pidin kirjasta kaiken
kaikkiaan, mutta minulle erityisen mieluisia vivahteita olivat musiikin
voimakas läsnäolo ja espanjankieliset ilmaisut, jotka oli mukava huomata ymmärtävänsä
jopa ilman käännöksiä. Erityisen maininnan ansaitsee vielä romaanin tyylikäs
kansi, jonka on suunnitellut Asko Künnap.
Mayra
on yksi niistä syksyn kotimaisista kirjoista, joiden lukemista olin odottanut
kovasti. Enkä onneksi suotta, sillä odotukset täyttyivät mainiosti. Jos siis kaipaat kirjalta koukuttavuutta, eikä suuriin teemoihin sukeltaminenkaan pelota, Mayra on erinomainen valinta. Uskon tämän kirjan olevan
monien varttuneempien lukijoidenkin mieleen, sillä eläväthän siinä esiintyvät
henkilötkin jo ns. kolmatta ikää. Suosittelenkin teosta etenkin eläkkeellä
oleville, mutta hyvinhän tarina toimi nelikymppisellekin.