Satu Irisvik & Jenni Utriainen: Kuinka kasvattaa diginatiivi

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 150 s.

Ensimmäinen opas pienten pelihirmujen vanhemmille!

Kuinka paljon ruutuaikaa on tarpeeksi? Voiko vauva käyttää tablettia? Mitä muuta hyödyllistä älylaitteilla voi pelaamisen lisäksi tehdä? Kärsiikö kommunikaatio lapsen kanssa, jos itse sometan liikaa?

Nykylapset elävät aivan erilaisessa mediamaailmassa kuin vanhempansa. Älylaitteet kuuluvat olennaisena osana pienimpienkin päivittäiseen elämään, niihin tutustutaan viimeistään koulussa. Suurin osa lapsista kuitenkin viihtyy tabletin tai älypuhelimen parissa jo paljon ennen kouluikää vanhempiensa mallin mukaan. Miten siihen tulisi suhtautua?

Diginatiivin kasvatusopas on helposti selailtava joka kodin hakuopas, joka tarjoaa apua 0-9 -vuotiaan diginatiivin kasvattamiseen. Kyseessä ei ole tekniikkaopas eikä sääntökirja, vaan kokoelma vinkkejä siihen, miten laitteet sulautuisivat helposti, saumattomasti ja hauskasti osaksi kodin arkea. Kirjaa varten on haastateltu eri alojen asiantuntijoita sekä joukkoa tavallisia vanhempia, jotka kirjoittajien tapaan ovat joutuneet pohtimaan lastenkasvatusta uudessa digitaalisessa maailmassa.

Oma arvioni: Hyvä, informatiivinen ja selkeä opas diginatiivien vanhemmille. Kirjassa ei tarjota valmiita vastauksia, vaan kirjoittajien keskeisenä viestinä on  mielestäni se, että pelisäännöt digilaitteiden käyttämiseen tulee laatia perhekohtaisesti ja lasten yksilöllisyys huomioon ottaen. On syytä muistaa sekin, että netissä on hyviä ja pahoja asioita samoin kuin maailmassa yleensäkin. Kiusaajatkin ovat löytäneet tiensä myös verkkoon – valitettavasti.

Kirjassa tuodaan hyvin esille myös sitä, kuinka esimerkiksi tabletit monipuolisine sovelluksineen voivat auttaa erilaisia oppijoita tai sellaisia lapsia, joilla on esimerkiksi liikuntavamman aiheuttamia rajoitteita. Nykyteknologia tarjoaa heille uusia mahdollisuuksia osallistua yhteisiin leikkeihin. Yleisesti ottaen digitaalisuus on hyvä asia, kunhan aikuiset – niin lasten vanhemmat kuin opettajatkin – jaksavat perehtyä siihen huolellisesti. Ruutuajan pituuden miettiminen ei ole läheskään niin tärkeää kuin sen valvominen, missä, millä välineillä, miten ja kenen kanssa lapset digimaailmassa liikkuvat.

Tätä nopealukuista opasta voi mainiosti suositella kaikkien pienten ja vähän isompienkin diginatiivien vanhemmille ja opettajille tekniikan tuntemuksesta riippumatta. Kiinnostus lasten hyvinvointia kohtaan riittää lähtökohdaksi varsin hyvin. Innostuin kirjaa lukiessani peleistä ja muista kehitystä edistävistä sovelluksista siinä määrin, että aion perehtyä aiheeseen lisää, vaikka en lasten kanssa tekemisissä juuri olekaan.