Annastiina Storm: Me täytytään valosta

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 204 s.

Kuka saa päättää, mikä tarina on totta?

Siljan barbileikissä Tähkäpää on saanut happoa kasvoilleen. Pikkuveli, joka ei syntynytkään, puhuu Santulle jukurttipurkkipuhelimessa. Isä katoaa omille teilleen, jättää lapset yksin vaikka äiti on yötöissä ja sairaalassa sitten, kun ei enää jaksa. Mummi toivoo että ukki jo kuolisi, kun se oma elämä on jäänyt elämättä, ja kokee ihmeen rypyttäessään riisipiirakoita.

Raikas romaani omaksi itsekseen kasvamisesta ja pelon ylittämisestä, ihmisistä, jotka eivät kohtaa ja siitä, miten tyhjän voi kertoa täyteen rakkautta.

Oma arvioni: Annastiina Stormin esikoisromaani on täynnä tunteita. Se on liikuttavuudessaan valloittava. Tarina on omaleimaisen originelli ja riipaisevan kaunis. Vaikka aihetta ahdistukseen on yllin kyllin, kertomus on kaikesta huolimatta sävyltään kuitenkin myös lohdullinen, tummimpien sävyjen keskellä on valopilkkuja.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, että suurin osa siitä kerrotaan perheen pienten lasten näkökulmista, välillä ääneensä saavat kuuluviin toki myös vanhemmat ja isovanhemmatkin. Vaikka kertojia onkin monia, kokonaisuus pysyy kuitenkin hyvin kirjailijan otteessa. Myös kieli on hiottua ja sanankäyttö taitavaa. Vivahteikkuutta ei tämän romaanin teksteistä todellakaan puutuu.

Näin kirjan luettuani ja siitä pidettyäni, voin kertoa, että onneksi tartuin tähän kirjaan. Kansikuva ja kirjan nimi kun johtivat minua ensin harhaan olettamaan sen olevan nuortenromaani, vaikka Me täytytään valosta ei sellainen loppujen lopuksi olekaan. Ja voisihan keski-ikäinenkin toki lukea myös nuorille suunnattua kirjallisuutta.

Jos etsit omaäänistä luettavaa, tässä sinulle yksi tunnerikas vaihtoehto. Vahva debyytti.