Antti Häkkinen & Mikko Salasuo (toim.) Salattu, hävetty, vaiettu – Miten tutkia piilossa olevia ilmiöitä

Kustantaja: Vastapaino Julkaisuvuosi: 2015 Sivumäärä: 346 s.    Kaupungin alamaailma, rikolliset ja poliisit, huumeiden tai dopingaineiden käyttö, rasismi, homoseksuaalisuus, abortti ja lastensuojelun ongelmat. Suomalaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa on kautta historian ollut ilmiöitä, joista on vaiettu, joita on hävetty ja jotka ovat toteutuneet salassa. Ne kuitenkin kiinnostavat, ja niistä kirjoitetaan lähes päivittäin niin mediassa kuin opinnäytetöissä. Salattu, hävetty, vaiettu opastaa tutkijat ja opiskelijat näiden piilossa pysyttelevien ilmiöiden tutkimisen saloihin. Kirja koostuu yhdeksästä itsenäisestä artikkelista, joissa esitellään ja analysoidaan hankalasti tutkittavaa ilmiötä sekä johdatetaan kunkin aihepiirin keskeisiin aineistoihin ja tutkimusmenetelmiin. Teos on lajissaan ensimmäinen suomalainen tutkimusmetodikirja. Monitieteisen teoksen kirjoittajat ovat alojensa nimekkäitä tutkijoita. Oma arvioni: Salattu, hävetty, vaiettu on varsin mielenkiintoinen artikkelikokoelma, jossa paneudutaan metodologisista näkökulmista siihen, miten voidaan tutkia asioita, jotka eivät ole helposti tavoitettavissa. Onko hankalaa mahdollista ja eettistä tutkia? Lähdekriittiset kysymykset ovat kirjassa todella hyvin esillä. Pääosin artikkelien kirjoittajat ovat yhteiskuntatieteilijöitä, mutta mukana on myös humanisteja. Jo kokoomateoksen johdanto herätti minussa monia ajatuksia. Siinä kirjan toimittajat pohtivat muun muassa sitä, että marginaalisten aiheiden tutkiminen saattaa tutkijan poikkeuksellisella tavalla alttiiksi kritiikille ja tutkimuksen kohteeseen liittyvä stigma saattaa tarttua myös häneen. Toisaalta Häkkinen ja Salasuo kuitenkin toteavat marginaalisen ja näkymättömän olevan usein yleistä ja tavallista, jolloin nihkeä suhtautuminen hankaliin aiheisiin kertoo meille itse asiassa siitä, mitä yhteiskunnassamme pidetään hyvänä tai huonona, toivottavana tai pois suljettavana. Teos on itselleni erityisen kiinnostava, koska tutkin vammaisten aikuisten elämäntarinoita. Aikaisemmin yritin tutkia vammaisia lapsia, mutta vanhempien haluttomuus osallistua tutkimukseen johti osaltaan lopulta projektin kaatumiseen. Osalla vanhemmista taustalla saattoi olla lapsen erilaisuuteen liittyvä häpeä, osaa saattoi häiritä myös tutkijan vamma. Häpeä on läsnä myös monissa tämän kirjan artikkelissa. Onpa se tullut vastaan tämänhetkisessä tutkimusaineistossanikin. Oletin ja odotin, että myös vammaistutkimus olisi ollut edustettuna tässä kokoelmassa, mutta näin ei kuitenkaan ollut, siitä pieni miinus.   Kirjan aihepiirit ovat kiehtovia, ajattelua avartavia ja informatiivisia. Kirjaa voisi luonnehtia mainioksi metodologiseksi oppaaksi, jossa korostuu asianmukaisesti tieteellisen tutkimuksen prosessimaisuus. Artikkelit esittelevät myös varsin ansiokkaasti oman tutkimusaiheensa aiempia tutkimuksia, joten kirjan luettuaan opiskelijat löytävät helposti paljon lisää hyödyllistä luettavaa, ja oman työn paikallistaminen tieteen kentälle helpottuu. Vaikka kirjassa keskitytään salattuihin, hävettyihin ja vaiettuihin aiheisiin, antaa se arvokasta tietoa varsinkin kaikille aloitteleville tutkimuksen tekijöille. Tutkiminen kun lienee harvoin täysin ongelmatonta. Etenkin laadullisessa tutkimuksessa lopputulos voi olla hyvin erilainen kuin alkuperäinen suunnitelma. Suosittelen kirjaa erityisesti kaikille piilossa olevista tutkimusaiheista kiinnostuneille opiskelijoille. Kulttuurimme on täynnä asioita, joista olisi mielestäni parempi ”pitää ääntä” kuin olla hiljaa. Näin marginaalissa oleva potentiaali tulee näkyväksi ja kuulluksi yhteiskunnassa.