Ville Hänninen: Kirjan kasvot – Sata vuotta suomalaisia kirjankansia
Kustantaja: SKS Kirjat
Julkaisuvuosi: 2017 Sivumäärä: 335 s. |
Kirjan henki tiivistyy kanteen.
Vanhat kannet herättävät muistoja ja ajatuksia jostain jo miltei unohtuneesta.
Monia teoksia ei tahtoisi ajatellakaan muussa muodossa kuin siinä itselle
rakkaimmassa. Tuntematon sotilas ei tuntuisi samalta hengettömällä
elokuvakannella, ja Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? olisi suorastaan
lukukelvoton ilman kannen reikää.
Kirjan kasvot nostaa esiin yhden
teoksen kultakin Suomen itsenäisyyden vuodelta. Ajan henki näkyy kansissa –
valitut kannet kuvaavat aikaa ja sen virtauksia, aikansa kansityylejä ja
-taiteilijoita.
Teos kertoo unohdettuja tarinoita
jopa ikonisten, kaikkien tuntemien kirjankansien synnystä. Se tuo esiin myös
ihmisiä kansien takana – suomalaisen kirjataiteen mestareita.
Oma
arvioni: Parhaimmassa tapauksessa kirjan henki todellakin tiivistyy sen
kanteen. Tunnustan, että olen valinnut monia kirjoja luettavaksi jopa pelkän
kansikuvan perusteella. Onpa jokunen teos saattanut jäädä kirjaston hyllylle
vaikkapa liian levottoman tai mielestäni suorastaan ruman kannen vuoksi.
Tärkeintä on toki se, mitä kansien välissä on, mutta silti.
Hänninen
luonnehtii kirjaa kuvaavasti näin:
”Kirja on kokonaistaideteos, se kertoo itsestään koko olemuksellaan: paperillaan, koollaan, kirjaintyypeillään, värimaailmallaan, päänauhallaan, esilehdillään, kansikuvallaan.”
Hännisen
teos esittelee yhden kansikuvan jokaiselta itsenäisyytemme vuodelta. Se kertoo
kuvien kautta myös historiallisista tapahtumista ja yhteiskuntamme
kehittymisestä. Valittujen kansikuvien joukossa on sekä tuttua että
tuntematonta suomalaista kansikuvataidetta. Onpa kirjassa muutama nk. ikoninen
kansikin, jota on mahdoton sivuuttaa. Omia suosikkejanikin valituista
kansikuvista löytyi muutamia ja sellaisia, jotka nostivat mieleen nostalgisia
muistoja. Mielenkiintoisin yksityiskohta itselleni oli se, että Sinuhe
egyptiläisen suosituin kansikuva on vuodelta 1974. Upea kirja, tyylikäs kansi
eikä hullumpi vuosikaan…
Ville
Hännisen pitkäaikaisen ja perusteellisen työn tuloksena syntynyttä teosta voi
suositella etenkin ajankuvasta, kulttuurihistoriasta ja visuaalisuudesta
kiinnostuneille kirjojen ystäville. Kirja esittelee erilaisia kansityylejä niin
kaunokirjoista, tietokirjoista kuin kirjasarjoistakin, joten Kirjan kasvot -teoksen esittelemä kansikuvakattaus on moni-ilmeinen.
Tämän
hienon kansikuville ja niiden tekijöille kunniaa tekevän tuoreen tietokirjan
innoittamana saatan kehitellä jonkin haasteen kirjankansiin liittyen jossain
vaiheessa. Kannattaa siis seurata myös blogini Facebook-sivua.