Heikki Salo & Jukka Lyytinen: Heikki Salo – Tarinankertoja

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 300 s.

Sinä kyselit kerran kun rakastit mua
miten lauluja synnytetään
kun mä katselen vaan
mitä onneni valossa nään



Heikki Salon monipuolinen taiteilijanura on vertaansa vailla. Omaelämäkerrassaan Salo kuvailee niitä sattumuksia ja hetkiä, jotka ovat muovanneet hänestä lauluntekijän, Miljoonasateen keulahahmon, näyttelijän, kirjailijan, isän ja tamperelaisen. Ilman Salon kultaista kosketusta suomalaisesta populaarikulttuurista puuttuisi monta tärkeää palaa.

Oma arvioni: Mikä voisikaan olla osuvampi kirja marraskuun ensimmäiseksi kirjaksi ja samalla tämänvuotisen kuukauden mittaisen lukuhaasteen avaukseksi kuin Heikki Salon monipuolinen omaelämäkerta. Kuinka niin, saatat ihmetellä. No, siksi että kirjaa lukiessa päässäni soi Heikki Salon kynäilemä Marraskuu.

Kirja on kiinnostavan moniääninen sekoitus lapsuusmuistoja, laululyriikkaa, kolumneja ja perheellisen miehen taiteilijaelämää. Teos on elämänmakuinen ja sopivasti rosoinen.  Heikki Salon teksteistä löytyy huumoria, paniikkia, rujoutta ja kauneutta – ihan kuin elämästä yleensäkin.

Kirjan lukemisen jälkeen tuli sellainen tunne, että täytyypä kuunnella suomalaisen populaarimusiikin sanoja entistä tarkemmin. Sieltä löytyy monia helmiä.

Heikki Salo – Tarinankertoja -teosta suosittelen omaelämäkertojen ystäville. Tämä kirja voisi toimia mainiosti myös lukemaan kannustavana niille pojille, joita lukeminen ei oikein kiinnosta, ja  toisaalta esimerkkinä niille nuorille, jotka lukevat paljon. Lukevasta ja tähtiä katselevasta pojasta kun voi kasvaa vaikkapa mies, jonka lauluja lähes kaikki laulavat mukana.