Kirja-arvio: Hyppy tuntemattomaan – Suomi ja monikasvoinen ilmastonmuutos

marraskuuta 28, 2017

Kirja-arvio: Hyppy tuntemattomaan – Suomi ja monikasvoinen ilmastonmuutos

”Tulevaisuuden maapallo on vieras ja outo: tuntematon planeetta, jolta ihminen havahtuu.”

Suomen keskilämpötila on noussut 2,3 astetta esiteollisesta ajasta tähän päivään, ja suunta näyttää jatkuvan. Pohjoisilla alueilla, siis myös Suomessa, lämpötilat nousevat jopa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. Tämä johtaa siihen, että tuntemamme luonto muuttuu vieraaksi, ja uutta suuntaa joutuvat etsimään paitsi monet eläinlajit myös maatalous ja maamme raskas teollisuus. On selvää, että osa lajeista sopeutuu muutoksiin, osa muuttaa pohjoisemmaksi ja osaa uhkaa sukupuutto. Talvinen musta maa ei tarjoa valkoiselle metsäjänikselle suojaa petoja vastaan, mutta sen sijaan muun muassa puutiaiset ja niiden kantamat virukset voivat lämpenevissä olosuhteissa valitettavan hyvin. Saimaannorppa saattaa tulevaisuudessa köllötellä Inarijärven rannalla – jos sielläkään. Vaikka voimme yrittää hillitä ilmastonmuutosta, sen pysäyttäminen on jo myöhäistä.

Hanna Nikkasen ja 21 journalistiopiskelijan yhteistyönä syntynyt artikkelikokoelma Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken osoittaa lukijalle, että ilmastonmuutos on paljon muutakin kuin luonnontieteellinen ilmiö. Kysymys on itse asiassa kaikenmuutoksesta eli asiasta, joka koskettaa kaikkea ja kaikkia. Se ei ole siis vain jääkarhujen ongelma, vaikka niitä ilmastonmuutoksen mannekiineina usein käytetäänkin. Ilmaston lämpeneminen voidaan nähdä myös kulttuurin ja mielikuvituksen kriisinä, sillä ilmastonmuutos rikkoo illuusiomme tulevaisuuden eheydestä ja ennakoitavuudesta.

Kirjassa käsitellään monipuolisesti ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia ja mietitään, vieläkö olisi jotakin tehtävissä. Ilmiön vakavuus tulee teksteissä varsin kaunistelemattomasti esille. Suurimmaksi osaksi asiantuntijoiden haastatteluihin perustuvien kirjoitusten ensisijaisena tavoitteena ei ole kuitenkaan ihmisten pelottelu. Kysymys lienee enemmänkin herättelystä. Tässä olisi kuitenkin onnistuttu mielestäni varsin hyvin ilman siellä täällä olevia keltaisia sivujakin, jotka välillä suorastaan ärsyttivät. No, oli kyseessä sitten tarkoituksellinen levottomuuden tunteen lisääminen tai ei, uinumiseen ei ole enää varaa.

Meidän on viimeinkin korkea aika havahtua siihen, että ilmastonmuutos on todellinen ilmiö, joka on läsnä myös Suomessa jo nyt. Planeettamme tila on hälyttävä, joten meidän on syytä pelätä arvaamattomia ketjureaktioita, romahduksia ja konflikteja. Toisaalta toivoakin vielä on. Yhdessä voimme yrittää keksiä ratkaisuja siihen, kuinka voisimme parhaiten elää oudoksi muuttuvalla pallollamme.

Tiedämme, että ilmasto on muuttunut ja muutos tulee edelleen jatkumaan, mutta muutoksen nopeutta, sen laatua maailman eri kolkissa ja sen kaikkia yhteiskunnallisia vaikutuksia emme kuitenkaan voi ennalta arvata. Varmaa on oikeastaan vain se, että valojen sammuttelu ja kierrättäminen eivät enää riitä. Earth Hour on lähinnä symbolinen teko – huolenosoitus. Arvokas toki sekin.

”Yksi suree, toinen syyllistyy, kolmas kohtaa vaarat nauraen. Ilmastonmuutos käynnistää psykologisia mekanismeja, joiden tarkoitus on auttaa yksilöä selviytymään vaikeasti tajuttavassa maailmassa.”

Hyvän sään aikana -teoksen kiinnostavinta antia ihmistieteilijälle on ajatus siitä, että ilmastonmuutoskeskustelun suurin ongelma on jääräpäinen ja ristiriitainen, mutta samalla kuitenkin luonnostaan toiveikas mielemme. Tähän liittyy kysymys, jota pienissä ja suuremmissa piireissä niin Suomessa kuin maailmallakin on pyöritelty pitkään: torjuako ilmastonmuutos vaiko sopeutua siihen? Enää taitaa olla tosin aidosti jäljellä vain tuo jälkimmäinen vaihtoehto. Onneksi sopeutumisenkaan ei kuitenkaan tarvitse merkitä luovuttamista, sillä valinnoillamme on edelleen merkitystä.

”Hukummeko muoviin ja myrskyaaltoihin ennen kuin öljy loppuu, vai ratkaiseeko tehokkuudestaan tunnettu ihmiskunta jälleen ongelmansa?”

Kirjaa lukiessa ihminen alkaa varsin todennäköisesti miettiä myös omaa toimintaansa ja oman hiilijalanjälkensä kokoa. Niin kävi minullekin. Itse en esimerkiksi enää matkusta lentäen, suosin ostoksilla käydessä kangaskasseja – ja olen tehnyt myös suomalaisen yksilön suurimman ilmastoteon. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että ainoastaan muovipusseista luopuminen on ollut tietoinen ja täysin vapaaehtoinen ratkaisu. Ja hyönteisiä en todellakaan aio syödä edes ilmastomme pelastamiseksi. Suomalaisten toiveunissa lämpimämpi ilmasto muuttaa maamme Euroopan ruoka-aitaksi, mutta todellisuudessa maailman ruokatuotanto elää kuitenkin monien kriisien keskellä. Silti on kiinnostavaa miettiä, voivatko peltomme vielä joskus puhdistaa ilmakehää tai onko metsä sittenkin pelastajamme. Entä, miten käy nyt jo kertaalleen elvytetyn Itämeren?

”Itämeren ja ihmisen yhteensovittaminen on herkkä tunteiden, elinkeinojen, tutkimuksen ja vallankäytön kudelma, jonka ilmastonmuutos uhkaa sotkea entistä sekavammaksi.”

Ilmastonmuutokseen liittyy lukuisia suuria kysymyksiä, joihin ei ole olemassa suoria vastauksia. Edes alan tutkijat eivät ole yksimielisiä. Monet uskovat kuitenkin, että teknologiset ratkaisut voivat tarjota meille hieman lisäaikaa, mutta joka tapauksessa Hyvän sään aikana -teos osoittaa uskottavasti sekä sanoin että kuvin huolettoman kulutuksen ajan olevan jo ohi. Varsinkin, jos haluamme kats0a edes hieman toiveikkain silmin huomisen Suomea. Mikäli joku tämän laajan ja suhteellisen yhtenäisen kokomaateoksen luettuaan uskaltaa vielä väittää, että ilmastonmuutos on vain muiden ongelma ja vieläpä jossain kaukana, syyllistyy hän kyllä mielestäni vakavaan itsepetokseen.

Riippumatta siitä, pääsevätkö suurvallat sopuun päästötavoitteista vai ei, Suomen kunnat voivat näyttää valtiolle, millaista on rohkea ilmastopolitiikka. Myös jokainen yksilö voi tehdä jotakin: yksi voi asentaa talon katolle aurinkopaneeleja, toinen hankkia sähköauton, kolmas kirjoittaa ilmastonmuutoksesta blogissaan ja niin edelleen. Sen uhallakin, että kaikki voikin olla kenties jo liian myöhäistä. Niin kauan kuin on elämää, voimme ainakin toivoa, että Juice Leskisen laulussaan Myrkytyksen oireet jo vuonna 1981 huomiseksi ”ennustama” maailmanloppu olisi sittenkin peruttu vielä ainakin seuraavat sata vuotta.

”Kuule, istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee. Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu, vaikka huomenna aurinko kuolee.”