Kirja-arvio: Maanpetturin loikkaus ja sen seuraukset – tarua ihmeellisempi agenttitarina

marraskuuta 22, 2017

Kirja-arvio: Maanpetturin loikkaus ja sen seuraukset – tarua ihmeellisempi agenttitarina

”Pentikäinen harppoi polkua pitkin kovaa vauhtia. Hän ei halunnut uteliaiden kyläläisten seuraavan hänen perässään, ei edes pikkupoikien. Vaikka mitä väliä sillä olisi, ei niistä olisi hänelle vastusta. Pentikäinen vilkaisi olkansa ylitse taakseen jääneelle kylänmäelle. Jos rajavartijan epäilykset olivat heränneet, hän voisi ehtiä hälyttämään partion paikalle. Tulkoot vaan, Pentikäinen ajatteli. Kiväärillään hän pidättelisi suurtakin joukkoa helposti. Mutta mitään ei näkynyt eikä kuulunut.”

Näin kuvaa Martti Backman yleisesikunnan luutnantti Vilho Pentikäisen pakoa Neuvosto-Venäjälle vuonna 1933 dokumenttikirjassaan Vakoojat. Pentikäinen oli siis useiden vuosien ajan vakoillut Neuvostoliiton hyväksi paljastaen käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen sotasalaisuudet pienintä yksityiskohtaa myöten aiheuttaen valtavasti vahinkoa maamme puolustukselle. Nyt mies kuitenkin pelkäsi paljastuvansa ja jäävänsä kiinni, joten hän päätti loikata itänaapuriin. Samalla Pentikäinen tuli johdattaneeksi Etsivän keskuspoliisin eli EK:n bolsevikkien huippuunsa viritetyn ja laajan vakoilurenkaan jäljille. Sen lonkerot ulottuivat moniin Euroopan maihin ja aina Yhdysvaltoihin asti. Kysymys oli itse asiassa maamme merkittävimmästä vakoilutapauksesta, ”suuresta vakoilujutusta”.

Mikä sitten sai ihmiset ryhtymään vakoojiksi? Sisällissodan aikaiset kauhunhetket saattoivat osaltaan selittää asiaa, mutta raha oli ainakin Pentikäiselle tärkeä motiivi, sillä vakoilusta tienaamillaan rahoilla mies sai ankeana aikana kustannettua niin hienon autonsa, asuntonsa kuin naisseikkailunsakin. Vilho Pentikäinen tiesi kyllä mitä teki ja hoiti työnsä moitteettomasti, eihän hän olisi jäänyt edes kiinni, ellei olisi lähtenyt pakoon. Mutta muuten hän osoittautui todella vastenmieliseksi narsistiksi.

”Tätäkö hän oli tavoitellut, värväytyessään kersanttina armeijan palvelukseen kahdeksan vuotta aikaisemmin? Salakähmäistä hiiviskelyä esikunnan yöllisillä käytävillä, papereiden varastamista, teeskentelyä ja kaksoiselämää? Kyllä, sitä juuri hän oli halunnut. Siinä hän tiesi olevansa hyvä, paras kaikista. Pentikäinen tunsi itsensä voittamattomaksi.”

Vakoojat vie lukijan kirjalliselle tutkimusmatkalle neuvostovakoilun saloihin ja maamme kuuluisimman mestarivakoilijan Vilho Pentikäisen mysteeriin itsenäisen Suomen alkutaipaleella. Teoksen käänteet ovat paikoin niin käsittämättömiä, että niitä seuratessa saattaa välillä unohtaa lukevansa tietokirjaa eikä historiaan sijoittuvaa dekkaria. Kirjailija onkin maininnut kulkevansa faktan ja fiktion rajapinnalla. Vaikka tapahtumat ovat totta ja henkilöt oikeasti eläneitä, on kerrontaa kuitenkin väritetty muun muassa maisemakuvauksella ja dialogilla. Vankasta faktapohjasta huolimatta ennen kaikkea juuri se, että kauan sitten eläneiden ihmisten ajatuksia ja tunteita kirjoitetaan repliikeiksi, tekee Backmanin kirjasta dokumenttiromaanin.

Teoksen henkilögalleria on runsas; joukossa on sekä häikäilemättömän ovelia miesagentteja että älykkäitä ja viehätysvoimaisia vakoilijattaria. Kiinnostavin kirjan henkilöistä on mielestäni Marija-Emma Schul, joka esiintyi Mary Louise Martin -nimisenä hienostorouvana. Moninaisten tutkimusten jälkeen tämä karismaattinen ja kylmäpäinen nainen osoittautui vakoojaringin loppuvaiheen johtajaksi. Schul sai toimistaan pisimmän kuritushuonetuomion, osa hänen alaisuudessaan työskennelleistä pääsi puolestaan hieman vähemmällä. Kaiken kaikkiaan vakoilijoita odotti kuitenkin karu kohtalo. Entä, mitä Vilho Pentikäiselle loikkauksen jälkeen oikein tapahtui? Tämän varjojen maailmassa eläneen miehen tarinassa on edelleen hämäriä kohtia, jotka tuskin koskaan täysin kirkastuvatkaan.

Backmanin kirjoittama Vakoojat on jännittäviä käänteitä sisältävä agenttitarina, jossa Suomen historian merkittävintä vakoilutapausta valotetaan ansiokkaasti. Kirja tarjoaa sotia edeltäneestä ajasta kiinnostuneelle kiehtovan katsauksen maamme historiaan. Lisäksi 1930-luvun Helsinki piirtyy lukijan silmien eteen hienosti.