Jukka Behm: Pehmolelutyttö

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 202 s.

Emilialla on salaisuus, jonka hän kertoo vain pehmoleluilleen. Hän myy aikaansa miehille - tuntemattomille aikuisille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä. Rahanteko tuntuu ällistyttävän helpolta.

Pehmolelutytön silmin raikkaan analyysin kohteeksi joutuvat niin oma perhe kuin kaveritkin, koko nykyhetki, jossa aikuiset koettavat olla nuoria ja nuoret aikuisia. Pikkuhiljaa Emilia sukeltaa yhä syvemmälle peliin, jossa kuvittelee olevansa vallankäyttäjä, kunnes on kadota itseltään.

Jukka Behmin Pehmolelutyttö voitti WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun. Raati kuvaili käsikirjoitusta näin: "Kilpailun voittajateos on teksti, joka on pohdituttavaa, rouheaa nykykirjallisuutta. Se uskaltaa väittää, uskaltaa olla törkeä, uskaltaa ottaa kulman, joka ei välttämättä ole myötämielinen lukijaa kohtaan. Lukijana tekee mieli vuoroin ravistella, vuoroin halata kirjaa ja sen nuorta kertojaa."

Oma arvioni: Varsin osuvaa luonnehdintaa tästä vaikeita aiheita käsittelevästä  nuorille (12+) suunnatusta kirjasta. Takakansiteksti on hätkähdyttävää luettavaa, mutta kansikuva puolestaan pehmentää sen perusteella syntyvää vaikutelmaa. Kirjassa kuvataan varsin uskottavan tuntuisesti siitä, miten vaikeaa on olla juuri sellainen ja ennen kaikkea sen ikäinen kuin on.

”Ongelmana on se, että kaikki haluavat olla sitä, mitä he eivät ole. Nuoret haluavat olla aikuisia ja aikuiset nuoria. Aika harva on tyytyväinen siihen, mitä hän on tällä hetkellä, enkä minäkään ole siitä tietysti poikkeus.”

Behm onnistuu pääsemään erinomaisesti vielä lapsen, mutta kuitenkin jo aikuisuuteen haluavan tytön ajatuksiin. Kirjaa lukiessa ei voi olla miettimättä, miksi  lapsuus tuntuu lyhenevän koko ajan ja yhteiskuntamme on tänä päivänä niin kovin seksualisoitunut. On surullista lukea, mitä kaikkea nuori tyttö on valmis tekemään saadakseen osakseen kaipaamansa huomiota etenkin aikuisten taholta mutta myös kavereidensa keskuudessa.

Voi kunpa kaikilla vanhemmilla olisi aikaa ja halua olla aidosti läsnä kasvukipuja kokevien lastensa elämässä. Kenties silloin niin moni lapsi ja nuori ei kokisi samaa kuin tämän tarinan sympaattinen päähenkilö. Onneksi kirjan loppuratkaisu on sen verran lohdullinen, että päällimmäiseksi kirja ei jätä lukijalleen ahdistunutta oloa – surullisen mielen kylläkin.

”Toivon että se joka on ovella ei säikähtäisi raivoamistani eikä kääntyisi pois vaan sanoisi, että älähän nyt, ei mitään hätää, kyllä tämä tästä, me keksimme kyllä jotakin ja kaikki järjestyy, ei tarvitse pelätä yhtään, emme me syytä sinua mistään (…)”

Vaikka Pehmolelutyttö on suunnattu ensisijaisesti nuorille, mielestäni se olisi erinomaista luettavaa kaikille vanhemmille ja miksei myös nuorten parissa työskenteleville aikuisille.

Pehmolelutyttö oli myös ehdolla tämänvuotisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.