Roope Lipasti: Ruotsinlaiva

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 246 s.

Tarina suuresta onnesta ja vielä suuremmasta epäonnesta

Kalpa on toimittaja, hyvä puoliso, isä ja seuramies, kunnes saa kirjeen menneisyydestä. Tallinnalaisella Kajalla on hänelle asiaa, ja Kalpa lähtee käymään Suomenlahden toisella puolella. Houkutus jäädä naapurimaahan on suuri, mutta Suomessa Kalpaa odottaa Aino-vaimo ja perhettä kohdannut suru. Sekä Kaja että Aino tarvitsevat Kalpaa, ja hän ryhtyy seilaamaan naisen luota toisen luota. Ennen pitkää hän huomaa seilanneensa niin syviin vesiin, että tarvitaan aikalisä.

Ehkä hän voisi vaihteeksi mennä Ruotsiin? Laivalle häntä seuraa teini-ikäinen Elle, jonka kanssa Kalpa on pulassa. 

Roope Lipastin Ruotsinlaiva kertoo Kalpan valinnasta ja on samalla tunnistettava aikamatka vastaitsenäistyneeseen Viroon. Huumoria ja juonen kuohuvia aaltoja unohtamatta tässä kirjassa sukelletaan myös syvälle.

Oma arvioni: Oletin Lipastin uusimman teoksen olevan huomattavasti kevyempi kuin millaiseksi kirja tarinan edetessä osoittautui. Siinä liikutaan yllättävän syvissä vesissä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun laman keskelle. Kiinnostava yksityiskohta on, että kirjan lukujen nimissä soivat laivadiskoista tutut rock-klassikot. Ruotsinlaivalla elämä on ikään kuin loputonta bailaamista, mutta jossain vaiheessa edessä on aina kuitenkin arki murheineen ja huolineen. 

"Mutta elämä oli yksi pitkä poikkeustilanne syntymän ja kuoleman välillä. Ei ollut olemassa normaalia, oli vain sarja epätodennäköisiä yhteensattumia, jotka toisinaan johtivat arkeen, jossa hoidettiin lapsia ja nurmikkoa ja toisinaan päädyttiin autiolle saarelle tai merihätään."

Vaikka kirjassa on mukana myös vaikeita aiheita, niiden käsittely jää mielestäni varsin pintapuoliseksi. Myös henkilöhahmoihin olisi toivonut lisää syvyyttä. Näin tarina olisi voinut koskettaa lukijaa huomattavasti enemmän kuin nyt jäädessään suhteellisen kevyeksi ihmissuhdedraamaksi. Vaikka Ruotsinlaiva olikin paikoin ihan viihdyttävää luettavaa, ei se mielestäni yllä Lipastin parhaimpien kirjojen tasolle.