Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018 Ruotsinkielinen alkuteos: Det var vi (2017) Suomentanut: Jaana Nikula Sivumäärä: 224 S. |
Vallankumouksen kauhuista selvinnyt iranilaisnainen on uuden taistelun edessä: nyt syöpään vastaan. Kansainvälinen kirjallinen sensaatio on vuoden koskettavin lukuelämys.
Nahid saapui Ruotsiin kolmekymmentä vuotta sitten puolisonsa ja pienen tyttärensä kanssa. He pakenivat Iranin islamilaista vallankumousta. Vuosia myöhemmin Nahidin puoliso on kuollut, ja lääkärit antavat hänelle itselleen korkeintaan puoli vuotta elinaikaa. Nahid on yksinäinen ja katkera, ja suhde ainoaan tyttäreenkin on vaikea. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun odottamaton uutinen herättää Nahidissa väkevän halun elää.
Oma arvioni: Koskettava, syvästi tunteisiin menevä tarina. Kertomus äidinrakkauden uskomattomasta voimasta ja pahimmat pelotkin ylittävästä toivosta. Kirja, joka jää vaikuttamaan lukijaansa kirjan sulkemisen jälkeenkin, sillä se ei todellakaan päästä lukijaansa helpolla. Olen lukenut harvoin iranilaista kirjallisuutta, joten siinä mielessä kirja tarjosi hieman erilaisen lukuelämyksen.