Anna Kozlova: F20
 |
Kustantaja: Scanria
Julkaisuvuosi: 2018 Venäjänkielinen alkuteos: F20 (2017) Suomentanut: Arto Konttinen Sivumäärä: 175 s. |
Anna Kozlovan uusin romaani F20 on omistettu ihmisille, joista kukaan ei kirjoita ja joista ei mielellään edes puhuta. Heitä ei huolita mihinkään työhön, kukaan ei halua heitä puolisokseen eikä lastensa äidiksi tai isäksi. He ovat sairaita, mutta heidän hoitonsa rahoittamiseksi ei järjestetä keräyksiä, sillä heidän sairautensa on kauheampi kuin syöpä, toivottomampi kuin AIDS ja häpeällisempi kuin kuppa. Kansainvälisessä tautiluokitusjärjestelmässä F20 tarkoittaa skitsofreniaa.
Oma arvioni: Vasta nyt kirjan luettuani huomaan, että tässä venäläisessä romaanissa on monia samoja elementtejä kuin edellisessä lukemassani kirjassa eli Saranassa. Molemmissa kun pohditaan, kuka onkaan loppujen lopuksi mieleltään terve. Onko normaalia olemassakaan? F20:ssä podetaan sekä skitsofreniaa että murrosikäisten tyttöjen kasvukipuja. Aikuistuminen askarruttaa, vaikka pelottavinta ovatkin pään sisällä kaikuvat äänet. Niitä yritetään sitten vaientaa erilaisin kemiallisin ainein, vaihtelevin seurauksin. Millaista on olla mieleltään sairas, kun haluaisi olla samanlainen kuin kaikki muutkin?
Anna Kozlovan uusin ja palkittu romaani kuvaa koskettavasti ulkopuolisuuden kokemusta ja hyväksynnän hakemista. Kirjassa vaikeita ja liian kauan vaiettuja teemoja käsitellään rohkeasti ja karua todellisuutta kaunistelematta, mutta tarinassa on mukana myös ironisia sävyjä. Mielestäni juuri se tekee kirjasta suhteellisen helposti lähestyttävän. Minua tarina ei ahdistanut, mutta puhuttelee monellakin tavalla kenties pitkäänkin kirjan lukemisen jälkeen.
Suomenkielisen painoksen kansikuva on mielestäni todella onnistunut. Jo se saattaa hyvinkin saada lukijan tarttumaan teokseen. Kirja kannattaa lukea riippumatta siitä, koskettavatko mielenterveysongelmat henkilökohtaisesti vai eivät.
Oma arvioni: Vasta nyt kirjan luettuani huomaan, että tässä venäläisessä romaanissa on monia samoja elementtejä kuin edellisessä lukemassani kirjassa eli Saranassa. Molemmissa kun pohditaan, kuka onkaan loppujen lopuksi mieleltään terve. Onko normaalia olemassakaan? F20:ssä podetaan sekä skitsofreniaa että murrosikäisten tyttöjen kasvukipuja. Aikuistuminen askarruttaa, vaikka pelottavinta ovatkin pään sisällä kaikuvat äänet. Niitä yritetään sitten vaientaa erilaisin kemiallisin ainein, vaihtelevin seurauksin. Millaista on olla mieleltään sairas, kun haluaisi olla samanlainen kuin kaikki muutkin?
Anna Kozlovan uusin ja palkittu romaani kuvaa koskettavasti ulkopuolisuuden kokemusta ja hyväksynnän hakemista. Kirjassa vaikeita ja liian kauan vaiettuja teemoja käsitellään rohkeasti ja karua todellisuutta kaunistelematta, mutta tarinassa on mukana myös ironisia sävyjä. Mielestäni juuri se tekee kirjasta suhteellisen helposti lähestyttävän. Minua tarina ei ahdistanut, mutta puhuttelee monellakin tavalla kenties pitkäänkin kirjan lukemisen jälkeen.
Suomenkielisen painoksen kansikuva on mielestäni todella onnistunut. Jo se saattaa hyvinkin saada lukijan tarttumaan teokseen. Kirja kannattaa lukea riippumatta siitä, koskettavatko mielenterveysongelmat henkilökohtaisesti vai eivät.