Jørn Lier Horst: Tulikoe
 |
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018 Norjankielinen alkuteos: Blindgang (2015) Suomentanut: Päivi Kivelä Sivumäärä: 397 s. |
Isoisän karmea perintö nostaa ratkaisemattoman murhatapauksen uudestaan valokeilaan. Norjalaisen bestsellerkirjailijan uutuus!
Kadonneen taksikuskin tapausta tutkiva William Wisting on joutunut paitsi esimiehensä silmätikuksi myös julkisen arvostelun kohteeksi. Kesän koittaessa poliisi tarpoo yhä sumussa, vaikka mies autoineen katosi jo tammikuun alussa.
Wistingin toimittajatytär Line on muuttanut takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa. Line on viimeisillään raskaana ja aikoo kasvattaa lapsen yksin. Hän tapaa vanhan luokkatoverinsa, joka on perinyt isoisänsä talon. Kellarin lattiaan pultatussa kassakaapissa odottaa karmea yllätys. Päästäkseen eteenpäin Wistingin on toimittava vastoin esimiehensä määräystä...
Oma arvioni: Tuntuu oudolta, etten ole aiemmin törmännyt Horstin Wisting -sarjaan, onhan tämä Tulikoe jo kuitenkin sen kymmenes kirja. No, teoksista on jostakin syystä suomennettu toistaiseksi vain neljä, mutta silti. Näin ollen luin tämän norjalaisdekkarin siis niin sanotusti itsenäisenä teoksena, ilman minkäänlaisia ennakkotietoja henkilöistä.
Tulikokeen perusteella William Wisting vaikuttaa varsin sympaattiselta ihmiseltä. Hänellä on hyvät välit tyttäreensä Lineen ja mies haluaa hoitaa työnsä perusteellisesti, joten ratkaisematta jäänyt rikostapaus vaivaa häntä. Pidin teoksen lyhyen napakoista luvuista. Sivuja oli käännettävä nopeassa tahdissa, jotta tietäisi tapahtumista enemmän. Kirjan juonenkäänteet koukuttivat minut siis varsin tehokkaasti. Kirjailijan tausta rikostutkijana näkyy mielestäni siinä, että työtä on kuvattu realistisen tuntuisesti. Kirjaa lukiessa mietti toistuvasti, olikohan tapahtunut niin tai näin, sillä asioita ei tarjoiltu lukijalle valmiina. Se onkin minusta yksi laatudekkarin tärkeimmistä kriteereistä.
Tulikoe on mielestäni kaikin puolin hyvä jännäri, joten sitä on helppo suositella dekkareiden ystäville.
Oma arvioni: Tuntuu oudolta, etten ole aiemmin törmännyt Horstin Wisting -sarjaan, onhan tämä Tulikoe jo kuitenkin sen kymmenes kirja. No, teoksista on jostakin syystä suomennettu toistaiseksi vain neljä, mutta silti. Näin ollen luin tämän norjalaisdekkarin siis niin sanotusti itsenäisenä teoksena, ilman minkäänlaisia ennakkotietoja henkilöistä.
Tulikokeen perusteella William Wisting vaikuttaa varsin sympaattiselta ihmiseltä. Hänellä on hyvät välit tyttäreensä Lineen ja mies haluaa hoitaa työnsä perusteellisesti, joten ratkaisematta jäänyt rikostapaus vaivaa häntä. Pidin teoksen lyhyen napakoista luvuista. Sivuja oli käännettävä nopeassa tahdissa, jotta tietäisi tapahtumista enemmän. Kirjan juonenkäänteet koukuttivat minut siis varsin tehokkaasti. Kirjailijan tausta rikostutkijana näkyy mielestäni siinä, että työtä on kuvattu realistisen tuntuisesti. Kirjaa lukiessa mietti toistuvasti, olikohan tapahtunut niin tai näin, sillä asioita ei tarjoiltu lukijalle valmiina. Se onkin minusta yksi laatudekkarin tärkeimmistä kriteereistä.
Tulikoe on mielestäni kaikin puolin hyvä jännäri, joten sitä on helppo suositella dekkareiden ystäville.